sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Nutellafudge - vain kolme ainesosaa!



Koko viikonlopun teki mieli jotain pientä ja makeaa, mutta en jaksanut alkaa leipoa itselleni mitään erikoista. Kaapista löytyi sopivasti nämä ainekset ja päätin kokeilla jotain uutta - tällä kertaa jo kauan mielessäni kummitellutta nutellafudgea. Ja voi että nämä ovatkin hyviä. Ei voisi uskoa että näin helpolla ja näin yksinkertaisista ainesosista voi syntyä jotain näin suussasulavaa. Hyvästi kermojen keittely ja varovaisuus, näitä fudgeja voi tehdä kuka tahansa! Aidon nutellan sijasta fudgeihin voi käyttää myös halpismerkin kyseisiä valmisteita :)

Nutellafudge
n. 20 palaa

1 1/2 dl nutellaa
140 g voita
6 dl tomusokeria

Sekoittele kattilassa nutellaa ja voita keskilämmöllä, kunnes seos poreilee ja ainekset sulautuvat toisiinsa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita tomusokeri voi-nutellaseokseen siivilän läpi. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun n. 15 cm x 15 cm vuokaan ja painele fudgen pintaan kelmu. Anna kovettua jääkaapissa 1-2 tuntia. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi terävällä veitsellä.


12 kommenttia:

  1. Tää menee kyllä kokeiluun! harmi ku just loppu oreo"nutella" siitä olis tullu kivoi.

    VastaaPoista
  2. Huoh mikä ihanuus, nam, onneksi on tuo suklaalevy tuossa vieressä ;).

    VastaaPoista
  3. Maija: Mistä sä tuommosta oreonutellaa oot saanu? :o Olis varmasti sopinu näihin täydellisesti!

    Sarppu: Tänään suklaalevy, huomenna nutellafudgeja? ;)

    VastaaPoista
  4. Kreikasta ostin mutta tyhmänä luulin että en tykkäis ja ostin pienen purkin :o

    VastaaPoista
  5. Maija: Sun olis tietenkin pitänyt ostaa yks purkki ensin maistiaisiksi ja sitten koko matkalaukku täyteen paluumatkalle. ;)

    VastaaPoista
  6. Näytti niin hyvälle, että oli eilen pakko kokeilla näitä :).
    Muuten hyvä, mutta leikatessa minulla tuo mureni/lohkeili ja siitä ei kyllä kauniita paloja saanut millään.. Kokeilin useamman kerran leikkaamista, ja aina sama lopputulos, oli ollut jääkaapissa miten kauan tahansa.. Oisko tähän mitään vinkkiä, miten onnistuis? :)

    VastaaPoista
  7. Emma: Fudge murenee aina jonkin verran (sanotaan että se nyt on tämän reseptin ainoa huono puoli). Leikkaamisessa kannattaa käyttää mahdollisimman ohutta ja terävää veitseä. Lisäksi kannattaa seurata sitä fudgen jäähtymistä ja leikata heti kun mahdollista ja tarvittaessa hieman vedessä kuumennetulla veitsellä. Ja leikkaus kannattaa tehdä hitaasti pohjaan saakka. Toivottavasti tästä oli apua seuraavaa kertaa varten! :) Mitäs muuten tykkäsit mausta?

    VastaaPoista
  8. Kiitti vinkistä, täytyypä muistaa ensi kerralla! Maku oli aivan ihana ja vähän todella makea!
    Itse en hirveästi uskaltanut syödä, kun joskus olen pähkinästä saanut allergikkona allergisen reaktion. Pieni pala pitää kuitenkin silloin tällöin syödä ;). Ja muutkin perheenjäsenet kyllä tykkäsivät!

    VastaaPoista
  9. Tai ehkä mä sain hyvän syyn palata sinne paikkaan uudestaan.. ;D

    VastaaPoista
  10. Emma: Tosi kiva että maistui! :)

    Maija: Hyvä idea! Mä voisin kans lähteä Kreikkaan takaisin koska tahansa :P

    VastaaPoista
  11. Tein näitä kun äiti toi ison pönikän suklaalevitettä niin kokeilin sitten, näistä tuli ällömakeita! mikä on paljon multa sanottuna :D onkohan suklaalevite sitten mukamas niin paljo makeampaa kun oikea nutella? hmm

    VastaaPoista
  12. Herkullisen ohjeen löysin :) tätä täytyykin kokeilla heti :)

    VastaaPoista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover