sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Spinnyt

Olen aina Arnoldsissa käydessäni kuolannut niitä korvapuustin näköisiä Spinnyjä, mutta hulluna donitsifanina päätynyt johonkin suosikkidonitseistani. Kerran sain kuitenkin maistiaisen kyseisestä herkusta, ja Spinnyt ovat siitä lähtien olleet to do -listallani. Tänään pullahammasta alkoi kolottaa ja päätin kokeilla yhdistellä erilaisia netistä löytyviä Cinnamon Roll -reseptejä.

Pullataikina on tehty Sunnuntain Erikoisvehnäjauhopussin kyljessä olevaa ohjetta soveltaen. Laitan nyt kuitenkin tähän sekä sen (sovelletun) pullareseptin että kehittelemäni täytteen ja kuorrutteen. Fariinisokeri korvapuustien sisällä oli muuten mulle ihan uusi juttu, mutta tulee kyllä ehdottomasti käyttöön myös ihan normaalipullia tehdessä!

Spinnyt 
n. 20 kpl

5 dl maitoa
1 muna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
50 g hiivaa tai 2 ps kuivahiivaa (11 g)
13-16 dl vehnäjauhoja
150-200 g voita

Täyte
100 g pehmeää voita
3 dl fariinisokeria
1 tl sokeria
2-3 rkl kanelia

Kuorrute
100 g tuorejuustoa
1-2 dl tomusokeria
tilkka maitoa

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen, jos käytät kuivahiivaa) tai +37-asteiseen maitoon (jos käytät tuorehiivaa) muna, sokeri, kardemumma, suola ja tuorehiiva (ei kuivahiivaa). Jos käytät kuivahiivaa, vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu.

Lisää jauhoja vähitellen ja taikinanteon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa 40 minuuttia.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (n. 30 cm x 60 cm). Levitä päälle puolet täytteen aineksista. Kääri levy tiukaksi rullaksi, jätä saumakohta alle.

Leikkaa rullasta terävällä veitsellä n. 5 cm mittaisia paloja ja nosta ne amerikkalaisiin muffinssivuokiin tai tavallisilla muffinssivuoilla vuorattuun muffinssipeltiin. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Voitele Spinnyt munalla ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

Sekoita yhteen tuorejuusto, tomusokeri ja tilkka maitoa, jotta saat melko löysän kuorrutteen. Kuorrutteen voi levittää Spinnyjen päälle niiden hieman viilettyä.


1 kommentti:

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover