keskiviikko 21. elokuuta 2013

Terveellinen kasviskastike pastalle



Teen tätä kasviskastiketta aina kun haluan syödä jotain herkullista, terveellistä ja halpaa. Ohjeen puolittamalla saa juuri sopivan annoksen kahdelle nälkäiselle syöjälle. Alkuperäinen resepti on Valion, mutta tähän versioon olen tehnyt pieniä muutoksia ja huomioita itseni kaltaisten hätäisten kokkien avuksi.

Meillä on muuten ollut aina sellainen ongelma basilikan kanssa, että emme millään ehdi käyttää koko puskaa ennen sen kuihtumista. Tällä kertaa täytin jääpalamuotin reiät basilikasilpulla lähes täyteen ja lisäsin vettä niin, että basilika peittyi. Sen jälkeen laitoin palat pakkaseen, josta niitä voi sitten tarvittaessa heittää ruoan sekaan. Kokeilin myös pakastaa kokonaisia basilikan lehtiä, ja sekin onnistui hyvin, kun vain muisti pakata lehdet tarpeeksi ilmavasti.

Kasviskastike pastalle
viidelle

1 (250 g) kesäkurpitsa
1 (100 g) porkkana
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 kasvisliemikuutio
1 laakerinlehti
ripaus mustapippuria
1/2 dl hienonnettua basilikaa
2 dl ruokakermaa

Kuori porkkana ja pese kesäkurpitsa. Raasta porkkana ja kesäkurpitsa raastimen karkealla terällä. Hienonna sipulit.

Lisää kattilaan tai paistinpannulle kasvikset, tomaattimurska, kasvisliemikuutio ja laakerinlehti. Keitä n. 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Tarvittaessa lisää joukkoon vettä.

Mausta mustapippurilla. Lisää lopuksi basilika ja kerma. Kuumenna lämpimäksi. Tarjoa keitetyn pastan kanssa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover