Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuivakakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuivakakku. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2013

Ilonan kesäkurpitsa-suklaakakku

Olen taivaassa. Mutustelen juuri maailman parasta kuivakakkua. Tuntuu melkein loukkaukselta kutsua tätä kuivakakuksi, niin mehevää ja pehmeää se on. Pakko hakea vielä yksi pala.

Sain tämän reseptin anopiltani, joka on tehnyt näitä kakkuja monet kerrat jo kymmenen vuoden ajan. Resepti on todella helppo; kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ensin sekaisin, ja sitten taikina kuohkeutetaan vatkaamalla tehokkaammin. Resepti sopii vaikeusasteltaan siis myös perheen pienimmille leipureille.

Uunista leijui ympäri asuntoa ihana tuoksu. Kysyin mieheltäni että mikähän tuttu maku tästä kakun mausta tulee mieleen, ja hän sanoi että muistot. <3

Ps. kuivakakuista on jotenkin tosi vaikeaa saada hyviä kuvia. Tai sitte mun kädet vaan tärisivät kun teki jo mieli maistaa!

Ilonan kesäkurpitsa-suklaakakku

6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1,5 dl kaakaojuomajauhetta
2 dl öljyä/voisulaa
5 dl raastettua keräkurpitsaa kuorineen
2 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl vanilliinisokeria
2 munaa

Tarvittaessa voitele ja jauhota vuoka vehnä- tai korppujauhoilla. Sekoita kaikkia aineita ensin 30 sekuntia hitaasti, sitten 3 minuuttia nopeasti yleiskoneella tai sähkövatkaimella. Paista 175 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia tai kunnes kakku on varmasti sisältä kypsä. Maku paranee vanhetessaan.




torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13: Salmen suklaakakku

Joulu on parasta aikaa vuodessa, läheisten kanssa oleminen, lahjojen paketointi ja antaminen, korttien askartelu, leipominen sekä lisäksi myös suklaa. Jouluna on lupa herkutella suklaalla, vaikkapa sitten päivittäin. Suklaa ja erityisesti tämä kakku kuuluvat jouluuni! Suosittelen maistamaan tätä kakkua uunituoreena vaniljajäätelön kera, kyllä on suussasulava herkku ;)

Salmen suklaakakku

4 dl sokeria
250g voita
4 munaa
3 tl leivinjauhetta
6dl vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
3 rkl kaakaojauhetta
150g taloussuklaata

Vinkki: Jouluisemman kakun saat jos lisäät joukkoon myös piparkakkumaustetta!

Vaahdota rasva ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat ja kerma ja sekoita huolella. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet yhteen ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja lisää se joukkoon. Sekoita huolellisesti, mutta varovaisesti taikinaa käännellen taikina tasaiseksi.
Kaada / nostele taikina korppujauholla ja voilla vuorattuun kakkuvuokaan.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 1 tunti.


     
 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Luukku 4: Pätkis-kahvikakku




Pätkisteema jatkuu taas toisen joulukalenteriluukun jälkeen, jossa oli ohjeet ihanan pätkiskaakaon valmistamiseen. Tämä kaunis kahvikakku on tehty Iloleipurin suurella sydänvuoalla, joka tekee tavallisestakin kuivakakusta erikoisen näköisen. Kuorrutteeksi piti tulla pätkisganache, mutta jostain syystä "varapätkikset" olivat pikkuhiljaa kadonneet karkkipussista.

Itse käytin kakun tekemiseen vain 200 g pätkispaloja, mutta kakku maistui silti erittäin minttuiselta. Lisäksi tämä kakku oli erittäin mehevää tavallisiin kuivakakkuihin verrattuna. Jos olet pätkisten ystävä, miksi et viettäisi pienen jouluisen hetken kynttilän valossa, maistellen pätkis-kahvikakkua ja nauttien kuumasta pätkiskaakaosta?

Pätkis-kahvikakku
n. 2-2,4 litran vuoka

200 g voita
200-300 g pätkiksiä
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Lämmitä uuni 175-asteeseen. Voitele ja korppujauhota vuoka kunnolla.

Sulata voi ja pätkikset kattilassa. Vatkaa puhtaassa kulhossa kananmunat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi ja paksuksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos vaahtoon. Sekoita varovasti nostellen. Lisää sitten voi-pätkisseos ja sekoita varovasti takaiseksi.

Paista kakkua uunin alaosassa 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä ja kumoa tarjoilulautaselle.


Pin It button on image hover