Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2012. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Luukku 23: Dajm



Joulu on suklaan sesonkiaikaa, mutta aina ei tarvitse tyytyä kaupan karkkirasioihin. Itse tehty Dajm maistuu alkuperäiseltä kaupan versiolta, ellei jopa paljon paremmalta. Dajmin tekeminen on helppoa ja nopeaa, joten näitä herkkuja ehtii vielä tehdä myös joulupöytään tai lahjaksi.

Itse tein nämä jääkaappiin jo muutama päivä sitten joulua varten, mutta ihmeellisesti Dajmit hupenivat jo seuraavaan päivään mennessä. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Näitä tullaan tekemään meillä vielä monet kerrat!

Dajm

2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl siirappia
2 rkl voita tai margariinia
1 rkl kermaa
1/2 dl jauhettuja manteleita tai pähkinöitä
1 dl sokeria
1 rkl tavallista tai tummaa kaakaojauhetta
150 g maitosuklaata

Laita rasva kattilaan. Anna sulaa hetken. Lisää kerma ja muut ainekset paitsi suklaa. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Kaada seos leivinpaperille, laita toinen leivinpaperi päälle ja kauli taikina ohkeiseksi levyksi. Huom! Toimi ripeästi sillä taikina jäähtyy nopeasti ja kovettuu kovaksi. Anna levyn jäähtyä ja kovettua. Sulata mikrossa tai vesihauteessa suklaa sulaksi ja levitä levyn päälle. Anna suklaan kovettua ja taittele paloiksi.
Photobucket

lauantai 22. joulukuuta 2012

Luukku 22: Juustosarvet

Nämä suolaiset kuuluvat talveen ja sopivat mainiosti myös joulupöytään. Mummolassa tuli syötyä näitä aina urakalla, mutta viimein päätin valmistaa näitä itse. Sovelsin vähän löytämääni reseptiä nimittäin sekoitin juustoraasteen jo taikinaan. Sitä voi halutessaan ripotella sarvien sisälle rullatessaan niitä, mutta itse olen tottunut syömään niitä tähän tapaan.


Juustosarvet - 2 pellillistä ainakin

7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
200g margariinia
50g hiivaa
2 1/2 dl maitoa
2 dl emmental-mozzarella juustoraastetta

voiteluun
1 kananmuna
juustoraastetta

Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään. Nypi rasva jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää maitohiivaseokseen vielä juustoraaste. Kaada se sitten yhdellä kertaa jauhoihin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina jauhoitetulle alustalle/pöydälle ja kauli taikina ympyrän muotoiseksi. Halkaise ympyrä pysty- ja vaakasuoraan (muodostaen ristin) taikinapyörällä leikaten. Halkaise vielä syntyneet palat keskeltä (muodostaen x-kirjaimen). Lopputuloksena pitäisi syntyä kolmioita. Aloita rullaaminen ulkoreunasta kohti keskipistettä ja muotoile sarvet. Nostele valmiit sarvet leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kohota niitä liinan alla n. 20 min.


Voitele sarvet kananmunalla ja ripottele keskelle vielä juustoraastetta. Paista 225 asteessa n.10 minuuttia.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Luukku 18: Luumuhillo

Tänä jouluna halusin kokeilla jotain uutta. Jostain syystä en ole juuri koskaan tehnyt hilloja itse, vaikka mieli olisi tehnyt. Nyt ajattelinkin tehdä itse luumuhillon joulun herkkuihin käytettäväksi. Perinteisesti joulutortuissa käytetään sitä hieman kiinteämpää luumumarmeladia, mutta hyvin toimi myös tämä luumuhillo. Lisäksi itse tehty luumuhillo käy vaikkapa amerikkalaisten pannukakkujen lisäkkeeksi tai käytettäväksi kakkuihin ja leivoksiin.

Itse purkitin hilloa muutamaan nättiin purkkiin ja vien mukanani kotiin. Itse tehtyyn luumuhilloon tuli ihanan punainen sävy ja kaneli tuo mukaan joulun makua. Luumuhillon upean maun lisäksi kannattaa hilloa tehdä myös raaka-aineiden edullisuuden vuoksi - esimerkiksi kilo luumuja maksoi lähikaupassa vain muutaman euron. Luumuhilloon käy tavallinen sokeri, sillä luumuissa on luonnostaan paljon pektiiniä. Alkuperäinen resepti löytyy Yummy Bakerin blogista täältä.


Luumuhillo (n. 6 dl)

 n 1kg luumuja
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
1 kanelitanko
1 vaniljatanko


Halkaise luumut ja poista niistä kivet. Pilko kuutioiksi ja laita kattilaan. Lisää kattilaan vesi, sokeri, kanelitanko ja halkaistu vaniljatanko. Kiehuta seos ja keitä miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia välillä sekoittaen. Keittoaika riippuu paljon luumujen kypsyydestä. Hillo on valmis kun palat ovat pehmeitä, väri on tummentunut ja neste näyttää paksuuntuneen. Poista valmiista hillosta kaneli ja vaniljatangot. Purkita hillo kuumana lasipurkkeihin ja sulje kansi. Tai vaihtoehtoisesti pakasta hillo pidempää säilömistä varten.


Itse keitin lasipurkkeja ja korkkeja noin 15 minuuttia. Lasit kannattaa laittaa varovasti haaleaan veteen ja kuumentaa vasta sitten kiehuvaksi. Jäähdytys kannattaa myös tehdä hitaasti. Hillo purkitetaan vastakeitettyihin purkkeihin ja sekä hillo että purkit saavat olla kuumia/lämpymiä täytettäessä. Täytä purkit ihan täyteen ja sulje korkki. Hillon jäähtyessä purkkiin muodostuu pieni vakuumi ja korkki painuu lommolle."


Photobucket

Photobucket
Tahroja linssissä... Sen siitä saa kun leipoo kiireessä!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 14: Tuunaa pipari




Piparit taipuvat moneen. Monille piparit ovat perinteisiä jouluherkkuja, jotka kuitenkin jossain vaiheessa alkavat tökkiä. Kun piparitalot ja perinteiset piparit on jo leivottu, tavallisen piparikokemuksen voi nostaa uudelle tasolle. Katso tästä vinkit ja leivo piparitaikina vaikkapa meidän ohjeemme mukaan. Näiden vinkkien siivittämänä ainakin itse aion tehdä pipareita viikonlopun kunniaksi!

Pipari-Whoopiet Lakkatäytteellä
Tee pipareista juustokakun pohja! Vaihda tavalliset keksit pipareihin ja mausta täyte jouluisesti vaikkapa glögillä. Hyvanmaunrajalla.fi -sivustolta löytyy ohje puolukkaiseen juustokakkuun, jossa pohjana on käytetty paistettua piparkakkutaikinaa, sekä appelsiinijuustokakku glögikiilteellä, jonka pohjaan on käytetty valmiita murusteltuja pipareita.


Pipareita voi käyttää moneen jälkiruokaan ja ripotella vaikkapa leivosten päälle. Valion sivuilta löytyy ohje Piparitiramisuun, joka saa varmasti veden kielelle! Jouluista jäätelöä saat sekoittamalla piparimuruja vaniljajäätelöön.


Täyttämällä piparit jouluisilla täytteillä syntyy pipari-whoopiesit. Valmista piparit tavalliseen tapaan ympyrän muotoon. Valmista täyte vaikkapa mascarponejuustosta ja lakoista, kuten täällä on tehty.

Piparipullat ovat kauniita ja herkullisia. Piparit voi leipoa pullien raidoiksi kuten täällä, tai vaihtoehtoisesti piparit voi laittaa kauniiksi koristeiksi pullien päälle, kuten täällä on tehty.

Ikkunapiparit sopivat syötäväksi ja myös kauniiksi koristeiksi vaikkapa joulukuuseen. Tee piparin keskelle
reikä ennen paistoa ja lisää reikään uunissa sulava hedelmäkarkki. Kun haluat erikoista, sulata keskelle salmiakkia! Myllyn parhaalta löytyy selkeä ohje ikkunapipareihin.

Piparitaikinasta saa tehtyä myös ihania pikkutaloja, jotka voi antaa kauniisti sellofaaniin käärittynä lahjaksi. Täältä löytyy lisää inspiroivia kuvia ja kaavat, joilla minipiparitalot valmistuvat helposti.

Jos tavalliset piparisydämet ja -ukot kyllästyttävät, "muotteja" voi tehdä myös helposti itse. Miltä kuulostaisivat vaikkapa pöllö- tai karhupiparit, jotka saavat kauniilla koristelulla perinteiset ukkelit tärisemään? Tarvitset vain mallin, paperia, kyniä ja sakset. Piirrä haluamasi kuva piparitaikinalle, leikkaa, piirrä kuva hammastikun avulla piparitaikinaan ja leikkaa veitsellä viivoja pitkin. Malleja löytyy netistä vaikka millä mitalla, mutta alhaalta löydät muutaman kuvan inspiraation lähteeksi.





Pinned Image
Easy ProjectsEdible gift (wrap) | A clever gingerbread cookie with a plain white icing is the perfect decoration - guaranteed to be...


torstai 13. joulukuuta 2012

Luukku 13: Salmen suklaakakku

Joulu on parasta aikaa vuodessa, läheisten kanssa oleminen, lahjojen paketointi ja antaminen, korttien askartelu, leipominen sekä lisäksi myös suklaa. Jouluna on lupa herkutella suklaalla, vaikkapa sitten päivittäin. Suklaa ja erityisesti tämä kakku kuuluvat jouluuni! Suosittelen maistamaan tätä kakkua uunituoreena vaniljajäätelön kera, kyllä on suussasulava herkku ;)

Salmen suklaakakku

4 dl sokeria
250g voita
4 munaa
3 tl leivinjauhetta
6dl vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
3 rkl kaakaojauhetta
150g taloussuklaata

Vinkki: Jouluisemman kakun saat jos lisäät joukkoon myös piparkakkumaustetta!

Vaahdota rasva ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat ja kerma ja sekoita huolella. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet yhteen ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja lisää se joukkoon. Sekoita huolellisesti, mutta varovaisesti taikinaa käännellen taikina tasaiseksi.
Kaada / nostele taikina korppujauholla ja voilla vuorattuun kakkuvuokaan.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 1 tunti.


     
 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Luukku 12: Omenaglögi

"Tuiskuttaa nyt ulkona tuiskuttaa ja valkoiseen peittyy jo maa. Pimeää on ulkona pimeää ja pakkasta..." Jos perinteinen jouluglögi alkaa jo kyllästyttää, kannattaa vaihteeksi kokeilla tätä helppoa omenaglögiä. Tein siitä alkoholitonta, mutta halutessaan voi joukkoon sujauttaa hieman valkoviiniä. 



1/2 litraa omenamehua
1 kanelitanko
1 tähtianis
5 kokonaista mausteneilikkaa
1 tl raastettua sitruunankuorta
ruokokidesokeria maun mukaan
(1 pullo valkoviiniä)

Kuumenna kattilassa omenamehu, kanelitanko, tähtianis, mausteneilikat ja raastettu sitruunankuori. Keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia. Mausta glögi ruokokidesokerilla. Lisää halutessasi valkoviini ja kuumenna. Kaada juoma laseihin ja tarjoile. 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Luukku 11: Helpot joulutortut

Joulu on kiireistä aikaa ja aina ei ehdi leipomaan tarjottavaa vieraille ja kotiväelle. Onneksi myös pieni 'huijaaminen' on sallittua ja on siis ihan suotavaa kipaista kaupasta hakemassa valmiita torttutaikina levyjä. Tästä helpommaksi leipominen ei voi käydä!

Helpot joulutortut

Torttutaikina levyjä
Luumumarmeladia
(tomusokeria koristeeksi)

Nosta torttutaikinalevyt lämpiämään n. 15-20 minuuttia ennen torttujen tekemisen aloittamista.
Puolita valmis torttutaikina levy taikina pyörällä kahtia, ja vedä viilto jokaisesta kulmasta kohti keskustaa. 
Vedä jokatoinen sakara keskikohtaan. Laita keskelle teelusikallinen luumumarmeladia. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 20 minuuttia. Itse käytin hyödyksi lämmintä leivinuunia. Kotimme leivinuuni oli lämmitetty päivällä kuumaksi, joten sain tortut paistettua siellä. Aikaa kului vähän kauemmin ja kypsymistä täytyi tarkkailla koko ajan, mutta puolessa tunnissa tuli leivinuunistakin oikein hyvät tortut ulos!



Joulutorttujen teossa on vain mielikuvitus rajana. Voit käyttää mitä vain marmeladia, esimerkiksi uudesta omena-kaneli marmeladista saa oikein herkullisia ja jouluisia torttuja. Lisäksi tortut voi muotoilla ihan millä tavoin vain, perinteisiä, enkeleitä, kukkia... Lista on loputon.

Loppukevennyksenä halusin näyttää teille minkälaisia torttuja saatiin aikaan vuosi sitten uutena vuotena ystäväni ja hänen pikkusiskon kanssa. Torttujen tekeminen on siis myös lasten mieleen ;)

  

maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 10: Hasselpähkinävalkosuklaa-fudget



Muutama päivä sitten Juulia laittoi blogiin maitosuklaafudgen reseptin, mutta tässä olisi myös toinen, valkosuklaisen fudgen resepti. Käytin tähän hasselpähkinävalkosuklaata, joka teki fudgeista suussasulavan pehmeitä ja mukavan sattumaisia. Fudget maistuivat hyvältä vielä seuraavanakin päivänä, vaikka olivatkin olleet yön yli pöydällä. Näitä ei paljon jaksa syödä, sillä vievät todellakin makeannälän mennessään vain muutamalla palasella.

Fudget mukautuvat paljon syöjän tai tekijän mukaan, sillä taikinaan voi heitellä valkosuklaan sijasta paljon muuta: minttusuklaata, maitosuklaata, nonparelleja, kuivattuja marjoja, pähkinöitä, karkkimurskaa - melkein mitä tahansa. Pakkaa fudget kauniisti ja anna lahjaksi itsetehtyä arvostavalle.

Hasselpähkinävalkosuklaa-fudget 
n. 60 palaa

2 dl vispikermaa
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
50 g voita
200 g Pirkka hasselpähkinävalkosuklaata

Mittaa paksupohjaiseen kattilaan vispikerma, sokeri ja siirappi. Kuumenna, kunnes seos kiehahtaa. Lisää joukkoon voi. Anna seoksen kiehua hiljalleen kuplien, kunnes se sakenee kinuskimaiseksi. Testaa seoksen sopivaa koostumusta tipauttamalla sitä pari pisaraa kylmään veteen: jos pisarat pysyvät koossa eivätkä sekoitu veden joukkoon, seos on valmista.

Rouhi suklaa. Kun fudgeseos on valmista, siirrä kattila liedeltä ja sulata suklaa fudgen joukkoon. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (noin 20 x 18 cm). Anna fudgen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä se jääkaappiin. Leikkaa jähmettynyt levy pieniksi neliöiksi. Säilytä fudget jääkaapissa.


Photobucket Photobucket

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Luukku 9: Macarons


Kiitos Lékué, että pelastit minut macaronien epäonnistumiselta! Sain vihdoin ehkä neljännen kokeilukerran jälkeen macaronit onnistumaan. Macaronien tekemiseen käytin Lékuén Decomax -koristelukynää ja macaronmattoa, joiden avulla macaronien tekeminen oli helppoa, eikä todellakaan niin pelottavaa kuin aikaisemmin. Lékuén macaron-setti on muuten upea lahjaidea, ja sellaisen voi hankkia vaikkapa Kokkimanilta. 

Macaronien variaatio on valtava, sillä täytteitä ja värejä on kaikkiin tilaisuuksiin. Käsistään kätevä tekaisee macaronit joululahjaksi ja täytteeksi sopii mikä tahansa jouluinen maku tai väri. Jos olet joskus epäonnistunut macaronien tekemisessä, yritä uudelleen. Kukaan ei ole mestari syntyessään, ja nämä herkut todellakin ovat todiste siitä!

Tässä on nyt melko tarkka ohje macaronien tekemiseen. Suosittelen katsomaan vaikkapa tämän videon, josta näkee millaista taikinan koostumuksen tulee olla. Itse olen aina sekoittanut taikinaa ihan liikaa, ja loppujen lopuksi taikina on levinnyt rumasti pellillä. Valkuaisten tulisi antaa vanheta päivä huoneenlämmössä, mutta onnistuu kyllä muutenkin. Tekemäni macaronit eivät vielä olleet ihan täydellisiä, mutta ainakin maistuivat todella hyviltä. Harjoitus tekee mestarin!


Macarons

100 g mantelijauhetta
110 g kananmunan valkuaista (n. 3 kpl)
200 g tomusokeria
4 rkl sokeria
väriainetta

Sekoita keskenään mantelijauhe sekä tomusokeri. Siivilöi useamman kerran, jotta seoksesta tulee varmasti tasaista.


Vatkaa sähkövatkaimella valkuaisia kunnes ne alkavat vaahtoutua. Lisää sitten sokeri ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa kunnes vaahto on paksua, kiinteää ja kiiltävää. Lisää mahdollinen väriaine varovasti.
Sekoita manteli- ja tomusokeriseos nuolijalla valkuaisvaahdon joukkoon. Taikina ei saisi olla liian kovaa, mutta ei myöskään liian löysää. Voit kokeilla koostumusta sekoittaessa laittamalla pienen nokareen taikinaa leivinpaperille - tuloksena pitäisi olla tasainen pinta eikä siihen saisi jäädä suuria huippuja. Jos jää, taikinaa tulee sekoitella vielä PIENI hetki.


Laita taikina pursotinpussiin tai koristelukynään, jossa on iso pyöreäpäinen tylla. Pursota halkaisijaltaan noin 2 cm kokoisia nappeja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kopauta peltiä pari kertaa pöytää vasten, ja anna sen jälkeen niiden levätä noin tunnin verran. Lämmitä uuni 150 asteeseen ja paista macaroneja keskitasolla noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja täytä. Kuoret voi myös pakastaa ja käyttää myöhemmin.


Photobucket Photobucket Photobucket

lauantai 8. joulukuuta 2012

Luukku 8: Suklaamuffinit valkosuklaakuorrutteella

"I'm dreaming of a White Christmas, with every Christmas card I write, May your days be merry and bright and may all your Christmases be white.." 




Suklaamuffinit
n. 12 kappaletta

1, 75 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1 rkl vahvaa kaakaojauhetta
0,75 dl sokeria
40g maitosuklaata rouhittuna
40g valkosuklaata rouhittuna
1 kananmuna 
1/2 dl ruokaöljyä
1/2 dl kermaa
1/2 dl vahvaa kahvia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Rouhi suklaat ja lisää ne muihin aineksiin. Lisää niihin vielä muna, öljy, kerma ja jäähtynyt kahvi. Sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin/pellille tasaisesti. Itse laitoin joihinkin vuokiin hieman liikaa taikinaa, jolloin ne pursuivat uunissa pellille. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. 

Valkosuklaa-kuorrute

50g valkosuklaata
100g tuorejuustoa

Sulata suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hetken ja sekoita tuorejuusto. Levitä muffinien päälle. Koristele esim. minivaahtokarkeilla.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Luukku 7: Maitosuklaafudge

Seitsemäs luukku aukeaa tänään! Maitosuklaafudgejen ohjeeseen tutustuin yhteishyvän Ruoka-lehtistä selailemalla. Nämä ovat ihana lahjaidea tai sitten vaikka tarjottava pikkujoulupöytään. Montaa palaa näitä ei pysty syömään kerralla, sillä ovat todella makeita. Maitosuklaafudget vievät taatusti makeannälän.

Maitosuklaafudget 

n. 30 kpl

2dl kuohukermaa
2dl sokeria
3rkl voita
2rkl hunajaa
200g vaahtokarkkeja (käytin väiski-vaahtokarkkeja)
125g maitosuklaata (käytin fazerin sinistä)
Nonparelleja koristeluun (käytin meiran vadelma nonparelleja)


Aloita pilkkomalla vaahtokarkit ja rouhimalla suklaa. Vaahtokarkit ovat helpointa joko leikata saksilla pieniin osiin, tai sitten repiä käsin palasiksi.

Kiehauta kerma, sokeri ja voi kattilassa. Suosittelen käyttämään Teflon-pintaista kattilaa, niin seos ei pala pohjaan niin helposti.
Lisää hunaja. Keitä sekoittaen, kunnes seos sakenee. Seos on valmista, kun nokare pysyy koossa tiputtaessa sitä kylmään veteen. Itselläni tähän keittovaiheeseen kului aikaa n. 10-15 minuuttia.
 



Ota seos liedeltä ja sekoita, kunnes seos on sakeutunut lisää, sekä hieman jäähtynyt. Lisää paloitellut vaahtokarkit ja rouhittu suklaa seokseen. Sekoita, kunnes ainekset sulavat ja muuttuvat notkeaksi massaksi.
Kaada leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan (käytin n. 15cm x 25cm vuokaa) ja koristele halutessasi nonparelleilla. Anna jähmettyä peitettynä jääkaapissa ja leikkaa paloiksi.







torstai 6. joulukuuta 2012

Luukku 6: Karkkikeppejä

Karkkikepeistä on moneksi! Tästä luukusta löydät pieniä vinkkejä karkkikeppien käyttöön herkkuna ja myös koristelussa. Lisää ideoita voi katsella vaikkapa Pinterestistä tai Craftgawkerista. Tämän luukun myötä toivotamme rauhallista ja jouluisaa itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille, muistakaa myös herkutella!

Suklaata karkkikepeissä...

Pinned Image

Pinned Image

Tai karkkikeppiä suklaassa:

Pinned Image

Karkkikeppejä voi käyttää myös keksien sattumina. Täytyykin kokeilla ennen joulua!

Pinned Image

Kauniit karkkikeppi-fudget, näitä täytyy ehdottomasti kokeilla!!


Ja tässä vielä  paketointikuvia, joissa on käytetty karkkikeppejä koristeina:


Pinned Image



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Luukku 5: Piparit

Photobucket

Arvontakyselystä päätellen lähes jokaisen mielestä piparit kuuluvat jouluun. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka harvoin pipareita jää itse joulunviettoon.

Itse tehty piparitaikina maistuu paremmalle ja on taatusti terveellisempää kuin kaupan valmistaikinat. Ainoa huono puoli tässä reseptissä on se, että taikinan pitää antaa odottaa jääkaapissa seuraavaan päivään. Nämä ovat niitä elämän hankaluuksia, sillä kuten aikaisemmassakin luukussa sanoin, herkuilla on tässä taloudessa tapana kadota mystisesti... 

Piparitaikina ei olisi mitään ilman mausteita. Ohjeessa on käytetty ties mitä neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta, jotka voi hyvällä omallatunnolla korvata kaupan piparkakkumausteella. Piparin tuoksuinen keittiö on varmaan parasta mitä tiedän, tietenkin sen varsinaisen pipari- ja glögihetketken lisäksi <3

Piparkakkutaikina

2 dl siirappia
2 dl sokeria
1½ rkl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
¼ tl maustepippuria
250 g voita
2 munaa
10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

1. Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet.
2. Lisää rasva kuumaan seokseen. Anna sen sulaa ja sekoittele välillä. Anna seoksen jäähtyä.
3. Lisää munat ja vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut soodan.
4. Anna taikinan maustua ja kovettua viileässä seuraavaan päivään. Voit panna taikinan kahteen tai kolmeen muovipussiin ja painella taikinat litteiksi. Silloin kylmääkin taikinaa on heti helppo kaulia.
5. Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota muoteilla piparkakkuja. Pane piparit leivinpaperilla päällystetylle pellille.
6. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 7-10 minuuttia.



Photobucket




tiistai 4. joulukuuta 2012

Luukku 4: Pätkis-kahvikakku




Pätkisteema jatkuu taas toisen joulukalenteriluukun jälkeen, jossa oli ohjeet ihanan pätkiskaakaon valmistamiseen. Tämä kaunis kahvikakku on tehty Iloleipurin suurella sydänvuoalla, joka tekee tavallisestakin kuivakakusta erikoisen näköisen. Kuorrutteeksi piti tulla pätkisganache, mutta jostain syystä "varapätkikset" olivat pikkuhiljaa kadonneet karkkipussista.

Itse käytin kakun tekemiseen vain 200 g pätkispaloja, mutta kakku maistui silti erittäin minttuiselta. Lisäksi tämä kakku oli erittäin mehevää tavallisiin kuivakakkuihin verrattuna. Jos olet pätkisten ystävä, miksi et viettäisi pienen jouluisen hetken kynttilän valossa, maistellen pätkis-kahvikakkua ja nauttien kuumasta pätkiskaakaosta?

Pätkis-kahvikakku
n. 2-2,4 litran vuoka

200 g voita
200-300 g pätkiksiä
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Lämmitä uuni 175-asteeseen. Voitele ja korppujauhota vuoka kunnolla.

Sulata voi ja pätkikset kattilassa. Vatkaa puhtaassa kulhossa kananmunat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi ja paksuksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos vaahtoon. Sekoita varovasti nostellen. Lisää sitten voi-pätkisseos ja sekoita varovasti takaiseksi.

Paista kakkua uunin alaosassa 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä ja kumoa tarjoilulautaselle.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Luukku 3: Lohipiirakka


Lohipiirakka

1 pkt lehtitaikinaleyvä (Iso taikinalevy) 600g

Täyte:
4-5dl vettä
1kalaliemikuutio
1 dl puuroriisiä
1 rasia valkosipulituorejuustoa (100g)
1 dl hiennonnettua tilliä
n. 250g savustettua kirjolohta
3 kovaksi keitettyä kananmunaa
voiteluun kanamunaa

Ota taikina sulamaan noin tuntia ennen. Valmista täyte. Keitä puuroriisiä kalaliemessä n. 15 ajan. Lisää hieman jäähtyneeseen puuroon valkosipulituorejuusto, tilli, pilkotut kirjolohet ja kananmunat. Sekoita täyte tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne. Levitä kaulittu piirakkapohja vuokaan ja lisää sen päälle täyte. Lisää päälle toisesta puolesta kaulittu kansi piirakalle. Voitele kananmunalla ja pistele haarukalla reikiä. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.

Tykkäsin ihan hurjasti tästä piirakasta, joten tulen tätä jatkossakin tekemään! :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Luukku 2: Pätkiskaakao















Joulukuu on kiireistä aikaa, mutta onneksi pieniä hetkiä riittää välillä myös rentoutumiselle. Kun haluat pienen herkutteluhetken arjen keskelle, keitä kaakaota. Pätkiskaakao kermavaahdolla kuorrutettuna tuo palan luksusta jokaiseen hetkeen, niin arkeen kuin juhlaan. Jos et vielä ole maistanut pätkiskaakaota, tällaisina kylminä päivinä on hyvä käpertyä sohvan nurkkaan kaakaokupillisen kanssa!

Pätkiskaakao
yhdelle

2 dl maitoa
1 pätkispatukka / pätkis minibitesejä maun mukaan
1 rkl kaakaojauhetta

Laita maito ja pätkikset kattilaan. Lämmitä keskilämmöllä, kunnes suklaa on sulanut maidon joukkoon. Lisää kaakaojauhe, kaada kuppeihin ja koristele kermavaahdolla.


lauantai 1. joulukuuta 2012

Luukku 1: Jouluarvonta!


"Piparin tuoksu,

kiire ja juoksu.


Ainainen hoppu,


nyt se on loppu.


Seisahda hetkeksi,


lopeta touhu,


luoksesi saapuu


oikea joulu."


Joulu on vuoden ihaninta aikaa. Keittiössä tuoksuvat herkut ja kynttilät valaisevat pimeimpinäkin iltoina. Vaikka joulukuu on monille kiireiden ja stressin aikaa, kannattaa silti välillä hengähtää ja vaikkapa leipoa. Mikä olisikaan parempi tapa rentoutua kuin piparien leipominen ystävien kanssa tai kaakao ja hyvä elokuva.

Joulun kunniaksi me Suussasulavaa rakkautta -blogin kirjoittajat päätimme pistää pystyyn joulukalenterin! Jokaiselle joulukuun päivälle on luvassa jotain leivontaan liittyvää, niin reseptejä kuin muitakin jouluisia herkku- ja lahjavinkkejä. Kannattaa siis pysyä kuulolla! :)

Ensimmäinen luukku aukeaa tänään, ja luvassa on arvontaa! Täyttämällä alta löytyvän lomakkeen osallistut arvontaan, jossa palkintona on kaksi yhteistyökumppaniemme lahjoittamaa pakettia. Molemmat palkinnot arvotaan jouluaattona 24.12, johon asti kuka tahansa voi osallistua näiden palkintojen arvontaan.


1. palkinto: Decomax -koristelukynä ja Lékué gingerman vuoka




2. palkinto: Silikoninen joulu- ja sydänkonvehtimuotti



Pin It button on image hover