Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Luukku 15: Maidottomat suklaaruusut

Suklaaruusut eivät sisällä kermaa tai suklaata, mutta ovat siitä huolimatta älyttömän suklaisia ja täyteläisiä. Nämäkin menevät hyvin ruokalahjana, mutta pehmenevät jonkin verran pitempään huoneenlämmössä oltuaan. Meiran lumihiutale-nonparelleilla saa aikaan ihanan talvisen koristelun!

Suklaaruusut

n. 10 kpl

125 g kookosrasvaa
1 muna
1 1/2 dl tomusokeria
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vanilliinisokeria
karamellivuokia

Sulata kookosrasva ja anna sen jäähtyä. Vatkaa sokeri ja muna kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaakao, vanilliinisokeri ja jäähtynyt kookosrasva vähitellen joukkoon voimakkaasti sekoittaen. Pursota pieniä ruusukkeita karamellivuokiin tai leivinpaperille. Anna jäähtyä jääkaapissa. Voit halutessasi jähmettää seoksen jääkaapissa ja tehdä siitä tryffeleitä palloksi pyörittelemällä.


tiistai 10. joulukuuta 2013

Luukku 10: Punaviinissä haudutetut omenat ja kanelijäätelö

Tässäpä jouluinen herkku, joka ei juuri esittelyä kaipaa. Vai voiko joku muka väittää, ettei punaviinissä haudutetut omenat ja kanelijäätelö kuulosta hyvältä? Harmi vaan kun pimeässä otettu kuva ei anna oikeutta tälle täyteläiselle ja mauiltaan jouluiselle herkulle!

Punaviinissä haudutetut omenat
2-4 annosta

1 dl punaviiniä
1 kanelitanko
1 dl sokeria
2 isoa omenaa
vaniljajäätelöä

Kanelijäätelö

4 munankeltuaista
1/2 l kahvikermaa
100 g sokeria
1 kanelitanko

Valmista kanelijäätelö. Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Kiehauta kerma halkaistun kanelitangon kanssa. Sekoita kuuma kerma ripeästi munavaahtoon ja lämmitä seosta vesihauteessa koko ajan sekoittaen. Kasta lusikka kastikkeeseen, nosta se pois ja puhalla sen kuperalle puolelle. Jos kastike poimuttuu, se on valmista. Jäähdytä massa vatkaamalla sitä kylmähauteessa ja kaada jäädytysasitaan. Pane astia vuorokaudeksi pakastimeen ja sekoita usein. Voit tehdä jäätelön myös jäätelökoneella. 

Kuumenna viini kiehuvaksi sokerin ja kanelitangon kera. Keitä, kunnes neste on vähentynyt puoleen. Kuori omenat ja leikkaa viipaleiksi. Keitä omenapaloja viinissä 10-12 minuuttia. Anna omenoiden jäähtyä liemessä ja tarjoile kanelijäätelön kera. Omenapallot säilyvät jääkaapissa 3-4 päivää.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Luukku 8: Suklaaruusukkeet

Itsenäisyyspäivänä juhlimme ylioppilasjuhliani, joihin tätini Arja oli tehnyt näitä ihania suklaaruusukkeita. Yleensä perinteiset pikkuleivät eivät sytytä, mutta nämä olivat kyllä huippuhyviä! 

Suklaaruusukkeet
80 kpl

300 g huoneenlämpöistä voita
1,8 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakojauhetta
valkosuklaata keksien päälle

Vatkaa huoneenlämpöistä voita ja sokeria 15 minuuttia. Lisää vatkaten joukkoon jauhot ja kaakaojauhe. Pursota taikinasta ruusukkeita pellille ja paista pikkuleipiä 175 asteessa 8-10 minuuttia. Kun pikkuleivät ovat jäähtyneet, lisää päälle sulatettua valkosuklaata. 






torstai 5. joulukuuta 2013

Luukku 5: Mokkakolat

Itse tehdyt makeiset kuuluvat jouluun. Suklaatryffeleiden lisäksi päätin tänä vuonna kokeilla tehdä itse muitakin perinteisiä joulukarkkeja. Nämä sopivasti kahville maistuvat kolat vaativat melko pitkän keittoajan. Muista tehdä kuulakoe, ettei kolista tule liian pehmeitä tai kovia!

Mokkakolat tulee säilyttää jääkaapissa, joten muista muistuttaa siitä makeislahjan saajaa. Pöydällä makeiset pehmenevät hieman.

Mokkakolat

3 dl kuohukermaa
1/2 dl vaaleaa siirappia
3 dl sokeria
2 1/2 rkl pikakahvijauhetta

Sekoita ainekset paksupohjaisessa kattilassa ja keitä 45-60 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Tee kuulakoe - pudota 1 tl seosta jääkylmään veteen ja pyöritä seoksesta pieni pallo. Kolaa varten pallon tulisi olla sitkeä, mutta kiinteä.

Kaada valmis makeisseos leivinpaperille 20 cm x 30 cm vuokaan ja anna jähmettyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa seuraavaan päivään. Leikkaa paloiksi, kääri jokainen kolakarkki erikseen pineen voipaperipalaan ja säilytä viileässä.


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Luukku 4: Suklaatryffelit

Suklaatryffelit ovat aina olleet yksiä lempparikarkeistani, mutta vasta näin joulun alla sain ensimmäistä kertaa innostuksen tehdä niitä itse. Resepti on todella simppeli ja mahdollisimman tummaa suklaata käytettäessä maku sen kun vain paranee. Omiini käytin Lidlistä saatavaa 80-prosenttista tummaasuklaata. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että nämä suklaatryffelit katosivat parempiin suihin silmänräpäyksessä...

Suklaatryffelit sopivat erinomaisesti itse tehdyksi joululahjaksi söpöön rasiaan tai pussiin pakattuna, sillä ne säilyvät hyvin myös huoneenlämmössä.

Suklaatryffelit
15-20 kpl

160 g tummaa suklaata (mieluiten 60-80%)
1 dl kuohukermaa
päälle 4 rkl tummaa kaakaojauhetta ja 1 rkl tomusokeria

Pilko suklaa pieniksi palasiksi kulhoon. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaan päälle, sekoita tasaiseksi. Tarvittaessa voit lämmittää seosta hetken mikrossa, jotta suklaa sulaa kerman joukkoon. Laita seos muovipussiin ja anna jähmettyä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Tee seoksesta sopivia palloja käsin ja pyörittele ne tomusokeri-kaakaojauheseoksessa.



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Luukku 1: Parhaat piparit



On taas se aika vuodesta, kun jokainen odottaa joulua ja sen mukanaan tuomaa ainutlaatuista tunnelmaa; kynttilän valoa, piparin tuoksua, glögin jouluisia mausteita, joulukuusen koristelua, lahjapaperin rapistelua... ah! Suussasulavaa rakkautta -blogissa juhlitaan joulukuuta perinteisellä joulukalenterilla, joka alkaa milläs muullakaan kuin maailman parhaalla piparireseptillä!

Tämä pipariresepti on helppo ja nopea. Jo pelkkä siirapin, jouluisten mausteiden ja voin seos saa veden kielelle. Tätä taikinaa on helppo kaulita ja valmiit piparit ovat ihanan rapeita!

Ja onhan meillä teille toki muutakin jännittävää kerrottavaa ja jaettavaa kuin maailman paras pipariresepti - tässä kuussa nimittäin kolme viikkoa ennen joulua aloitetaan blogiarvonnoilla, joista ensimmäiseen kannattaa valmistautua jo huomisesta lähtien.

Piparkakkutaikina

2 dl siirappia
2 dl sokeria 
1½ rkl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
¼ tl maustepippuria
(tai viiden edellisen sijasta 5 rkl piparimaustetta)
250 g voita
2 munaa
10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Lisää rasva kuumaan seokseen ja anna sen sulaa välillä sekoitellen. Anna seoksen jäähtyä kunnolla ennen seuraavaa vaihetta.

Lisää jäähtyneeseen seokseen munat, sooda ja vehnäjauhot puulastalla sekoittaen. Anna taikinan maustua ja kovettua viileässä seuraavaan päivään. Laita taikina kahteen tai kolmeen muovipussiin ja painele taikinat litteiksi - näin kylmääkin taikinaa on helppo kaulia.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa siitä pipareita piparkakkumuoteilla. Paista piparkakkuja 200 asteessa uunin keskitasossa 7-10 minuuttia. Muista vahtia uunia, sillä piparit palavat helposti!





perjantai 14. joulukuuta 2012

Luukku 14: Tuunaa pipari




Piparit taipuvat moneen. Monille piparit ovat perinteisiä jouluherkkuja, jotka kuitenkin jossain vaiheessa alkavat tökkiä. Kun piparitalot ja perinteiset piparit on jo leivottu, tavallisen piparikokemuksen voi nostaa uudelle tasolle. Katso tästä vinkit ja leivo piparitaikina vaikkapa meidän ohjeemme mukaan. Näiden vinkkien siivittämänä ainakin itse aion tehdä pipareita viikonlopun kunniaksi!

Pipari-Whoopiet Lakkatäytteellä
Tee pipareista juustokakun pohja! Vaihda tavalliset keksit pipareihin ja mausta täyte jouluisesti vaikkapa glögillä. Hyvanmaunrajalla.fi -sivustolta löytyy ohje puolukkaiseen juustokakkuun, jossa pohjana on käytetty paistettua piparkakkutaikinaa, sekä appelsiinijuustokakku glögikiilteellä, jonka pohjaan on käytetty valmiita murusteltuja pipareita.


Pipareita voi käyttää moneen jälkiruokaan ja ripotella vaikkapa leivosten päälle. Valion sivuilta löytyy ohje Piparitiramisuun, joka saa varmasti veden kielelle! Jouluista jäätelöä saat sekoittamalla piparimuruja vaniljajäätelöön.


Täyttämällä piparit jouluisilla täytteillä syntyy pipari-whoopiesit. Valmista piparit tavalliseen tapaan ympyrän muotoon. Valmista täyte vaikkapa mascarponejuustosta ja lakoista, kuten täällä on tehty.

Piparipullat ovat kauniita ja herkullisia. Piparit voi leipoa pullien raidoiksi kuten täällä, tai vaihtoehtoisesti piparit voi laittaa kauniiksi koristeiksi pullien päälle, kuten täällä on tehty.

Ikkunapiparit sopivat syötäväksi ja myös kauniiksi koristeiksi vaikkapa joulukuuseen. Tee piparin keskelle
reikä ennen paistoa ja lisää reikään uunissa sulava hedelmäkarkki. Kun haluat erikoista, sulata keskelle salmiakkia! Myllyn parhaalta löytyy selkeä ohje ikkunapipareihin.

Piparitaikinasta saa tehtyä myös ihania pikkutaloja, jotka voi antaa kauniisti sellofaaniin käärittynä lahjaksi. Täältä löytyy lisää inspiroivia kuvia ja kaavat, joilla minipiparitalot valmistuvat helposti.

Jos tavalliset piparisydämet ja -ukot kyllästyttävät, "muotteja" voi tehdä myös helposti itse. Miltä kuulostaisivat vaikkapa pöllö- tai karhupiparit, jotka saavat kauniilla koristelulla perinteiset ukkelit tärisemään? Tarvitset vain mallin, paperia, kyniä ja sakset. Piirrä haluamasi kuva piparitaikinalle, leikkaa, piirrä kuva hammastikun avulla piparitaikinaan ja leikkaa veitsellä viivoja pitkin. Malleja löytyy netistä vaikka millä mitalla, mutta alhaalta löydät muutaman kuvan inspiraation lähteeksi.





Pinned Image
Easy ProjectsEdible gift (wrap) | A clever gingerbread cookie with a plain white icing is the perfect decoration - guaranteed to be...


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Luukku 12: Omenaglögi

"Tuiskuttaa nyt ulkona tuiskuttaa ja valkoiseen peittyy jo maa. Pimeää on ulkona pimeää ja pakkasta..." Jos perinteinen jouluglögi alkaa jo kyllästyttää, kannattaa vaihteeksi kokeilla tätä helppoa omenaglögiä. Tein siitä alkoholitonta, mutta halutessaan voi joukkoon sujauttaa hieman valkoviiniä. 



1/2 litraa omenamehua
1 kanelitanko
1 tähtianis
5 kokonaista mausteneilikkaa
1 tl raastettua sitruunankuorta
ruokokidesokeria maun mukaan
(1 pullo valkoviiniä)

Kuumenna kattilassa omenamehu, kanelitanko, tähtianis, mausteneilikat ja raastettu sitruunankuori. Keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia. Mausta glögi ruokokidesokerilla. Lisää halutessasi valkoviini ja kuumenna. Kaada juoma laseihin ja tarjoile. 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Luukku 11: Helpot joulutortut

Joulu on kiireistä aikaa ja aina ei ehdi leipomaan tarjottavaa vieraille ja kotiväelle. Onneksi myös pieni 'huijaaminen' on sallittua ja on siis ihan suotavaa kipaista kaupasta hakemassa valmiita torttutaikina levyjä. Tästä helpommaksi leipominen ei voi käydä!

Helpot joulutortut

Torttutaikina levyjä
Luumumarmeladia
(tomusokeria koristeeksi)

Nosta torttutaikinalevyt lämpiämään n. 15-20 minuuttia ennen torttujen tekemisen aloittamista.
Puolita valmis torttutaikina levy taikina pyörällä kahtia, ja vedä viilto jokaisesta kulmasta kohti keskustaa. 
Vedä jokatoinen sakara keskikohtaan. Laita keskelle teelusikallinen luumumarmeladia. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 20 minuuttia. Itse käytin hyödyksi lämmintä leivinuunia. Kotimme leivinuuni oli lämmitetty päivällä kuumaksi, joten sain tortut paistettua siellä. Aikaa kului vähän kauemmin ja kypsymistä täytyi tarkkailla koko ajan, mutta puolessa tunnissa tuli leivinuunistakin oikein hyvät tortut ulos!



Joulutorttujen teossa on vain mielikuvitus rajana. Voit käyttää mitä vain marmeladia, esimerkiksi uudesta omena-kaneli marmeladista saa oikein herkullisia ja jouluisia torttuja. Lisäksi tortut voi muotoilla ihan millä tavoin vain, perinteisiä, enkeleitä, kukkia... Lista on loputon.

Loppukevennyksenä halusin näyttää teille minkälaisia torttuja saatiin aikaan vuosi sitten uutena vuotena ystäväni ja hänen pikkusiskon kanssa. Torttujen tekeminen on siis myös lasten mieleen ;)

  

torstai 6. joulukuuta 2012

Luukku 6: Karkkikeppejä

Karkkikepeistä on moneksi! Tästä luukusta löydät pieniä vinkkejä karkkikeppien käyttöön herkkuna ja myös koristelussa. Lisää ideoita voi katsella vaikkapa Pinterestistä tai Craftgawkerista. Tämän luukun myötä toivotamme rauhallista ja jouluisaa itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille, muistakaa myös herkutella!

Suklaata karkkikepeissä...

Pinned Image

Pinned Image

Tai karkkikeppiä suklaassa:

Pinned Image

Karkkikeppejä voi käyttää myös keksien sattumina. Täytyykin kokeilla ennen joulua!

Pinned Image

Kauniit karkkikeppi-fudget, näitä täytyy ehdottomasti kokeilla!!


Ja tässä vielä  paketointikuvia, joissa on käytetty karkkikeppejä koristeina:


Pinned Image



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Luukku 5: Piparit

Photobucket

Arvontakyselystä päätellen lähes jokaisen mielestä piparit kuuluvat jouluun. Samaa mieltä olen itsekin, vaikka harvoin pipareita jää itse joulunviettoon.

Itse tehty piparitaikina maistuu paremmalle ja on taatusti terveellisempää kuin kaupan valmistaikinat. Ainoa huono puoli tässä reseptissä on se, että taikinan pitää antaa odottaa jääkaapissa seuraavaan päivään. Nämä ovat niitä elämän hankaluuksia, sillä kuten aikaisemmassakin luukussa sanoin, herkuilla on tässä taloudessa tapana kadota mystisesti... 

Piparitaikina ei olisi mitään ilman mausteita. Ohjeessa on käytetty ties mitä neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta, jotka voi hyvällä omallatunnolla korvata kaupan piparkakkumausteella. Piparin tuoksuinen keittiö on varmaan parasta mitä tiedän, tietenkin sen varsinaisen pipari- ja glögihetketken lisäksi <3

Piparkakkutaikina

2 dl siirappia
2 dl sokeria
1½ rkl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
¼ tl maustepippuria
250 g voita
2 munaa
10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

1. Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet.
2. Lisää rasva kuumaan seokseen. Anna sen sulaa ja sekoittele välillä. Anna seoksen jäähtyä.
3. Lisää munat ja vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut soodan.
4. Anna taikinan maustua ja kovettua viileässä seuraavaan päivään. Voit panna taikinan kahteen tai kolmeen muovipussiin ja painella taikinat litteiksi. Silloin kylmääkin taikinaa on heti helppo kaulia.
5. Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota muoteilla piparkakkuja. Pane piparit leivinpaperilla päällystetylle pellille.
6. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 7-10 minuuttia.



Photobucket




Pin It button on image hover