tiistai 12. kesäkuuta 2012

Amerikkalaiset pannukakut ilman piimää


Tällä ohjeella saa paksuja ja pehmeitä amerikkalaisia pannukakkuja kotoa löytyvistä perusaineksista. Leivinjauhe on se päänostattaja, mutta kunnolla vatkattu valkuaisvaahto tekee taikinalle ihmeitä! Aidoissa amerikkalaisissa pannukakuissa käytetään piimää, mutta sitä löytyy jääkaapista todella harvoin.

Amerikkalaiset pannukakut valmistuvat helpoiten lättypannulla, sillä normaalilla paistinpannulla pannukakuista tulee helposti hassun muotoisia. Makuun pannun koko ei tietenkään vaikuta. Toki on muistettava, että pannukakkuja ei missään nimessä saa litistää paistinlastalla. Terveisin kiireellinen kokki, joka sortuu tähän pannukakunmurhaukseen lähes joka kerta.

Amerikkalaiset pannukakut saavat jäädä paistossa aika vaaleiksi. Siksi kannattaa valita melko alhainen lämpö ja paistella pannukakkuja ajan kanssa. Amerikkalaiset pannukakut ovat paitsi huippukiva jälkkäri esimerkiksi mustikoilla tai suklaahipuilla maustettuina, mutta myös ihana aamupala rauhallisiin aamuihin.

Amerikkalaiset pannukakut
8 keskikokoista tai 20 pientä pannukakkua

2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 ½ dl maitoa
50 g voita
voita paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

Erottele kananmunat kahteen eri kulhoon. Vaahdota valkuaisia noin pari minuuttia, kunnes niistä tulee kuohkeaa ja kovaa vaahtoa. Vaahdota keltuaisia hetki. Sulata voi ja sekoita joukkoon maito. Lisää voi-maitoseos keltuaisiin. 

Siivilöi kuivat aineet keltuaisseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi vispilällä. Nostele lopuksi varovasti joukkoon valkuaisvaahto. Halutessasi voit maustaa pannukakkutaikinan esimerkiksi suklaahipuilla, pehmennetyllä nutellalla tai mustikoilla.

Kuumenna pieni määrä voita lämpimällä pannulla ja laita kauhalla taikinaa paistinpannulle. Muotoile taikina haluamasi kokoiseksi pannukakuksi ja paista pienellä lämmöllä kullankeltaiseksi. Tarjoa amerikkalaiset pannukakut esimerkiksi siirapin, lemon curdin, hillon tai sokerin kanssa. 

2 kommenttia:

  1. Sopiiko näihin myös suklaa hyvin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä ei! En ole kokeillut laittaa suklaata itse pannukakkuihin, mutta olen kyllä syönyt suklaasiirapin kanssa. Jos haluat lisätä taikinaan suklaata, kannattaa se laittaa tarpeeksi pieniksi paloiksi. :)

      Poista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover