torstai 9. elokuuta 2012

Vohvelit



Muutto takaisin opiskelupaikkakunnalle on vihdoin ohi, ja onneksi saan lomailla vielä viikon ennen koulujen alkua. Sisko kavereineen tulivat kyläilemään ja syötiin iltapalaksi vohveleita. Ainekset löytyvät suurinpiirtein kaapeista ja kivennäisvedenkin voi korvata maidolla tai muulla nesteellä. Viikonlopun vohvelikestit olisivat oiva tapa piristää itseään ja kavereitaan, varsinkin kuin vohveleiden kanssa voi tarjota sekä suolaista että makeaa täytettä. Ohje on Myllyn Parhaalta, tällä tulee noin 15-20 vohvelia.

Koska koulu taas kohta alkaa, blogin puolella ei ihan joka päivä herkkuja nähdä. Sitä vastoin varmasti opiskelijaruokaa ja halvempia leipomuksia tulee olemaan enemmän. Toki herkkujakaan ei unohdeta ja tälläkin hetkellä on pari jännää juttua kokeiltavien reseptien listalla... Pysykää kuulolla! :)

Vohvelit
15-20 kpl

3 kananmunaa
4 dl maitoa
1 dl kivennäisvettä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
50-100 g voisulaa tai kermaa

Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maito ja kivennäisvesi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vispaten liemeen. Lisää voisula tai kerma. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia. Paista vohvelipannulla vohveleiksi. Tarjoile kuumina esim. mansikoiden tai mansikkahillon ja kermavaahdon kera.





5 kommenttia:

  1. Opiskelijaruoka-ohjeet ja halvat herkut käy paremmin kuin hyvin, itsekin olen juuri muuttanut omilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea omaan asuntoon muuttamisen johdosta! :) Itsellä meni rahat viime vuonna vähän tiukille kun satsasin ruokaan vähän liiankin paljon... Tänä vuonna haluaisin tehdä enemmän terveellistä, mutta myös halvempaa ja vähemmän aikaa vievää ruokaa, saa nähdä miten onnistun!

      Poista
  2. Voi kuola, aivan ihana kyllä tuo viimenen kuva! Vohvelit on kyllä ihana herkku :) Täällä valmistetaan parhaillaan pannaria, kasvattaa jännästi ruokahalua kun kuolailee tommosia ihania kuvia netissä, hihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naminami, pannaria! Vohveli sointuu kivasti tuohon uuden pöytämme väriin. ;)

      Poista
  3. Näyttääpäs herkullisilta, tuli heti kova hinku kaivaa oma vohvelirauta kaapin kätköistä! =)

    VastaaPoista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover