sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pavlovaleivokset

Mustikoita, pavlovaa ja kermaa - voisiko joku muka vastustaa näiden makujen yhdistelmää?

Tämä resepti on sama kuin mansikkapavlovaan käyttämäni, samoista paistoajoista lähtien. Jos haluat tehdä vain tietyn määrän pavlovaleivoksia, ylimääräisestä taikinasta voi hyvin pursottaa marenkeja pellille - nekin paistuvat kätevästi samassa ajassa.

Testasin tähän dansukkerin Siro erikoishienoasokeria ja se kannatti. Marenkivaahto kuohkeutui ihan ennätyksellisessä ajassa ja leivokset eivät edes "repeytyneet" uunissa kuten tavallisesti. Pavlovaleivoksiin voi laittaa mustikoita oman maun mukaan, joten pienenkin saaliin saa näihin uppoamaan. 

Pavlovaleivokset
Yhdeksälle

Pohjat 

4 kananmunan valkuaista
2 1/2 dl sokeria 
2 tl peruna- tai maissitärkkelysjauhoa
1 tl viinietikkaa tai sitruunanmehua

Täyte 

3dl kuohukermaa 
Mustikoita (tai muita marjoja)

1. Kuumenna uuni 125 asteeseen. 

2. Erottele kananmunanvalkuaiset puhtaaseen teräksiseen kulhoon tai kattilaan. Vatkaa valkuaisia noin minuutin verran, kunnes vaahto alkaa jo vaahtoutua. Lisää sitten puolet sokerista vähitellen ja koko ajan voimakkaasti vatkaten.  
3. Lisää toiseen puoleen sokerista tärkkelysjauho. Lisää tärkkelyssokeriseos vaahtoon vähitellen edelleen vatkaten ja vatkaa seosta kunnes se on kovaa ja kiiltävää, eli voit kääntää kulhon ylösalaisin taikinan valumatta. Lisää etikka tai sitruunan mehu ja vatkaa nopeasti sekaisin. 
4. Pursota tai nostele marenkivaahto leivinpaperin päälle "pesiksi". Keskelle jää siis huomattavasti ohuempi kohta, kuin reunoille (itse pursotin ensin ympyrän muotoisen alustan ja kolme kerrosta taikinaa reunoille).
 

5. Kypsennä pavlovaleivoksia uunin alatasolla tunnin. Anna sen jälkeen marengin jäähtyä ja kovettua sammutetussa uunissa. Älä avaa uunia kesken paistamisen tai lyhennä paistoaikaa. 
6. Juuri ennen tarjoilua, vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi, mausta ja nostele se marenkipohjien sisään. Lisää mustikat kerman päälle. 


1 kommentti:

  1. Voi Tiina! Jos mää asuisin sun lähellä, voisin olla koemaistajana kaikille ihanuuksille :)

    t. Seija

    VastaaPoista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover