sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Nutellamukikakku

Rakastan mukikakkuja! Etenkin tätä mehevää ja suklaista nutellamukikakkua, jota teen aina pienen makeannälän yllättäessä. Blogistahan löytyy jo ohje mustikkamukikakkuun ja mukisuklaakakkuun siltä varalta, ettei kaapista löydykään nutellaa. Mutta hei ihmiset, jos teillä ei ole nutellaa kaapissa, niin äkkiä ostamaan! Sehän kuuluu kodin perusvarustukseen!

Huomasin tätä mukikakkua ensimmäistä kertaa tehdessäni, ettei muumimuki ollut tarpeeksi tilava. Kannattaa siis valita hieman isompi muki ja varmuuden vuoksi laittaa sen alle mikronkestävä lautanen, niin loppuilta ei mene mikroa putsatessa ;) Tähän varsin kuvattavaan tulokseen päästiin muutaman minuutin paperirumballa. Se ei kuitenkaan yhtään vaikuta siihen tosiasiaan, että tämä on kenties parasta (muki)kakkua ikinä!

Nutellamukikakku

3 rkl nutellaa
1 muna
2 rkl maitoa
2 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta 
1/4 tl leivinjauhetta

Sekoita ainekset kulhossa tai mukissa tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina mukiin (mieluiten isompaan kuin muumimukiin, muuten laita alle lautanen) ja mikrota minuutin ajan. Mikrota sitten lisää 10 sekunnin erissä, kunnes mukikakku on kypsä. 



4 kommenttia:

  1. Täällä toinen mukikakkujen ystävä :) Täytyykin kokeilla myös sinun versiotasi. Minun käyttämän ohjeen löydät täältä http://piparinmuruja.blogspot.fi/2013/04/mukikakku.html

    VastaaPoista
  2. Hei Pipari! Kiva löytää muitakin bloggareita, jotka luottavat nopeisiin ja herkullisiin mukikakkuihin :) Blogistasi löytyi heti kasa mielenkiintoisia reseptejä!

    VastaaPoista
  3. Mulla on "pienoiset" ennakkoluulot kaikkeen leivontaan mikä tapahtuu mikrossa. Sillä noin pari vuotta sitten, eräänä syksyisenä iltana ystäväni kutsui syömään juurikin mukissa tehtyä suklaakakkua. No mikrosta tullessaan se näytti hyvältä ja tuoksuikin. Mutta se hetki kun yritit ottaa lusikalla palaa kakustasi ja tulikin lusikan mukana koko möntti, oli hieman huvittava. Tai se hetki kun maistoit ensimmäisen palan siitä ja suuhun päätyi vain kuiva kasa perunajauhomöykkyjä. Oli kuitenkin ohje youtubesta katsottu :D Mutta ehkäpä silti rohkaistun seuraavan hirveän makeanhimon yllätettyä tekemään tätä :)

    VastaaPoista
  4. Aina ei voi onnistua! Itse olen kokeillut monia mukikakkureseptejä, ja tämä on ollut tähän mennessä paras sekä maultaan että koostumukseltaan. Tämä mukikakku jää ihanan kuohkeaksi ja meheväksi, kun vain muistaa mikrottaa vain sen aikaa, että kakku kypsyy - ei siis ylikypsäksi! Suosittelen kokeilemaan, ehkäpä tästä tulee sinunkin luotto-äkkiämakeaa-reseptisi :P

    VastaaPoista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover