sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Maailman paras omenapaistos ja helppo vaniljakastike

Satuin löytämään kaapista Myllyn Parhaan kaura+riisi -hiutaleita ja paketin takaa mielenkiintoisen reseptin. Jo reseptin läpi lukeminen toi veden kielelle ja pöydällä odotti pussillinen omenoita, niinpä päätin tehdä iltapalaksi makeaa omenapaistosta.

Olen ollut aina huono vaniljakastikkeen tekemisessä, en ole oikeastaan onnistunut koskaan. Ongelmana on ollut se, että olen yrittänyt tehdä kastikkeen liian kuumalla liedellä. Silloin keltuainen "paistuu" ja kastike menee pilalle. Paras neuvo on siis, että aloita pienellä lämmöllä ja lisää vaniljasokeri kastikkeeseen vasta lopuksi.

Kaura+riisi -hiutaleet voi myös vaihtaa tavallisiin kaurahiutaleisiin, mutta näillä lopputuloksesta tulee ehdottomasti rapea ja maukas. Jos valmistat vaniljakastikkeen omenapaistoksen seuraksi, muista tehdä se ennen paistosta, jotta se ehtii jäähtyä tarpeeksi.

Rapea omenapaistos
1 laakea uunivuoallinen

4-6 kpl omenoita
1 tl kanelia
100 g voita
1 dl vaaleaa siirappia
4 dl Myllyn Paras Kaura+Riisi Hiutaleita
½ dl vehnäjauhoja

Lohko kuoritut omenat voideltuun, uuninkestävään paistosvuokaan. Ripottele pinnalle kanelia.
Sulata voi, sekoita joukkoon siirappi, hiutaleet ja vehnäjauhot. Levitä seos omenalohkojen päälle. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 30-40 min. 

Helppo vaniljakastike

3 dl maitoa
1 kananmuna
2 tl sokeria
2 tl perunajauhoa
1-2 tl vaniljasokeria

Sekoita kattilassa kaikki ainekset paitsi vaniljasokeri. Lämmitä seosta koko ajan pohjaa myöten sekoitellen pienellä lämmöllä niin, että seos ei ala kiehua. Kun seos sakenee, mausta vaniljasokerilla. Voit jäähdyttää vaniljakastikkeen nopeasti valuttamalla altaaseen kylmää vettä ja asettamalla kattilan veteen. Tarjoa jäähtyneenä.




perjantai 21. syyskuuta 2012

Mustikkapehmis



Tänään oli pakko saada jotain hyvää! Tätä reseptiä olin ajatellut koettaa jo kauan, sillä rakastan mustikoita. Mustikat ja pehmeä kerma yhdessä ei vaan voi maistua muulle kuin hyvälle.

Tämä maistui myös puolison ulkomaalaiselle ystävälle, vaikka monien ulkomaalaisten sanotaan inhoavan kirpeitä mustikoita. Tämä siis oli nimensä mukaan pehmeää sekä koostumukseltaan että maultaan. Nam!

Ps. pahoittelen surkeita kuvia, eivät oikein anna oikeutta herkulle. :(

Mustikkapehmis
neljälle

2 dl kuohukermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
3 dl jäisiä mustikoita
2 rkl tomusokeria
1 valkuainen
1/2 - 1 dl vettä
sokeria
vaniljasokeria

Vaahdota kerma tai vaahtoutuva vaniljakastike vaahdoksi. Mausta halutessasi vaniljasokerilla ja sokerilla.

Sekoita jäiset mustikat, tomusokeri ja valkuainen monitoimikoneessa tai blenderillä. Voit myös antaa mustikoiden hieman jäähtyä, sekoittaa ainekset kulhossa ja muussata seoksen tasaiseksi. Lisää molemmissa tapauksissa sekaan vettä vain sen verran, että saat soseutettua mustikat tasaiseksi seokseksi.

Sekoita mustikkaseos kermavaahtoon varovasti nuolijalla. Tarjoa heti.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Uunijäätelö



Kiirettä pitää koulussa ja lukemisessa, anteeksi siis pitkä päivitystaukoilu! Ehkä tämä tästä helpottuu parin viikon kuluttua... Tänään sain kuitenkin jotakin aikaiseksi, tein uuden ulkoasun blogiin ja kokeilin uunijäätelöä.
Ensin aioin kokeilla uunijäätelöön trio-jäätelöä, mutta sitä ei kaupassa ollut. Käytettiin sitten mansikkajäätelöä ja se kannatti!

Tämä on taas tällainen helppo ohje, jossa ei oikeastaan voi mennä vikaan. Itse olin laiska ja ostin valmiin kakkupohjan kaupasta. Itse tehty on kuitenkin aina parempaa, joten pohjan voit tehdä esimerkiksi kääretorttuohjeella tai vaikkapa kakkuohjeella, jolloin käytät kakusta vain yhden "levyn".

Ja jäätelöksi käy siis mikä tahansa jäätelö. Eräässä kirjassa oli muuten myös mielenkiintoinen tarjoiluehdotus: pistä jäätelöön pystyyn pari tähtisädetikkua, sammuta valot ja sytytä tikut ennen kuin kannat luomuksen pöytään. 

Uunijäätelö eli Glace au four

Sokerikakkupohja
1 litra jäätelöä
3 munanvalkuaista
2 tl etikkaa
1 dl tomusokeria/sokeria

Laita uuni kuumenemaan 275-asteeseen. Aseta jäätelö kakkupohjan päälle ja leikkaa pohja niin, että jäätelön ympärille jää jokaiseen suuntaan pari senttiä varaa. Aseta pohja ja jäätelö uunivuokaan ja laita pakkaseen. Jos sinulla on pieni pakastin, voit laittaa jäätelön ja pohjan myös erikseen pakastimeen. 

Erottele valkuaiset keltuaisista, keltuaista ei saa joutua valkuaisten joukkoon tippaakaan. Vatkaa puhtaassa ja kuivassa, mieluiten teräksisessä kulhossa tai kattilassa valkuaiset, tomusokeri ja etikka kovaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun voit kääntää kulhon ylösalaisin ilman että vaahto valuu. 

Ota jäätelö ja pohja pakastimesta ja viimeistään nyt aseta ne uunivuokaan. Levitä marenkivaahto jäätelön ja kakkupohjan päälle niin, että se peittää jäätelön TÄYSIN. Mihinkään kohtaan ei saa jäädä reikää, tai jäätelö sulaa uunissa. Älä jätä reikää tai väliä myöskään jäätelön alareunaan.

Laita jäätelö uuniin ja tarkkaile jatkuvasti. Paistoaika on noin 2-3 minuuttia, mutta ota jäätelö pois uunista heti, kun marenki alkaa tummua. Muuten se palaa!

Tarjoa uunijäätelö heti esimerkiksi marjojen kanssa.





maanantai 10. syyskuuta 2012

Viiliä!


Viili jakaa mielipiteitä: sitä joko rakastaa tai sitten sitä ei siedä ollenkaan. Itse muistan kun pienenä söin viilistä ensin sen kermakerroksen, sitten lisäsin aina kanelia ja sokeria jokaisen syödyn lusikallisen jälkeen. Lopputulos oli siis todella "terveellinen".

Opiskelijana kyllä arvostaa kaikkea, mitä voi tehdä halvalla itse. Viilin tekoon ei tarvitse kuin purkin maitoa ja viiliä. Itse käytän punaista maitoa ja myös melko rasvaista viiliä, mutta myös kevyemmillä aineksilla pitäisi viiliä syntyä. 

Viiliä voi tehdä esimerkiksi sekoittamalla kaksi ruokalusikallista viiliä ja kaksi desiä maitoa. Näin yhteen purkkiin viiliä (n. 8 ruokalusikallista) sekoitetaan 8 dl maitoa. Itse sekoitan ainekset vispilällä kulhossa ja kaadan sitten astioihin. Astiaksi käyvät oikeastaan mitkä tahansa astiat vanhoista viilipurkeista jälkiruokakulhoihin, mutta itse tykkään käyttää kannellisia purkkeja. Purkin tulisi myös olla ennemmin melko laakea, kuin korkea. Kulhot peitellään liinalla ja annetaan sitten olla huoneenlämmössä seuraavaan päivään asti. 

Kun viiliin on tullut kermainen päällys, ne kannattaa peittää kannella tai muovilla ja laittaa jääkaappiin. En ole oikein varma itsetehdyn viilin säilyvyydestä, mutta luulen, että ainakin viikon säilyy hyvin. Hajusta tunnistaa varmasti pilaantuneen viilin.

Yhteishintaa n. viidelle kipolliselle viiliä tuli vain hieman yli euron, ei siis todellakaan paljon. Myös itsetehtyä viiliä voi käyttää seuraavan satsin "juurena". Ja viili on hyvää ja etenkin terveellistä marjojen kanssa nautittuna!




lauantai 8. syyskuuta 2012

Juustoinen kasvispitsa





Viikonlopun kunniaksi halusin tehdä jotain herkullista ruokaa. Tämän reseptin löydettyäni innostuin heti ja oli pakko lähteä taas Lidliin sulatejuustoa ostamaan. Voin kyllä sanoa, että maistui taivaalliselta! Siitä todisteena yksi ainoa kuva lopputuloksesta, sillä loppu pitsa oli ehditty syödä jo aikoja sitten.

Voisin muuten arvata, että tämä menisi esimerkiksi juhlissa hyvin nopeasti kaupaksi. Pitsa maistui nimittäin ihanalta myös jäähtyneenä. Varoituksen sanana muistutan, että juusto sulaa uunissa ja kasvikset voivat lähteä lipettiin. Ne kannattaa siis kasata melko lähelle keskustaa ja pitsaan kannattaa ennen paistoa tehdä haarukalla pari reikää. :)

Juustoinen kasvispitsa

Pitsapohja:

1/2 pss kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 1/4 dl vettä
n. 3 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni punasipuli
2 dl juustoraastetta
200 g yrttisulatejuustoa
öljyä
suolaa
pippuria

Valmista ensin pitsapohja. Sekoita kulhossa kuivahiiva, vehnäjauhot ja suola. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpöisemmäksi ja sekoita siihen öljy. Sekoita neste kuiviin aineisiin ja vaivaa taikina kiinteäksi palloksi joka irtoaa kulhon reunoilta. Peitä liinalla ja anna kohota ainakin puoli tuntia.

Kun taikina on kohonnut, hakkaa ilmakuplat pois. Vaivaa taikinaa pari minuuttia. Kauli taikina jauhotetun leivinpaperin päällä neliöksi. Levitä toiselle puolelle taikinaa puolet sulatejuustosta ja puolet juustoraasteesta, jätä noin 2 cm sivuista tyhjiksi. Nosta täyttämätön puoli taikinasta täytteiden päälle levinpaperin avulla.

Tee pitsaan muutama reikä haarukalla. Levitä pitsan päälle loppu sulatejuusto sekä juustoraaste. Leikkaa sipuli ja kesäkurpitsa ohuiksi rinkuloiksi ja asettele haluamallasi tavalla pitsan päälle. Voitele kasvikset ohuesti öljyllä ja ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.

Paista pitsaa 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes juusto on kauniin ruskeaa. Muista katsoa uuniin aina välillä, sillä juuston sulaessa täytteet voivat yrittää karata pitsan päältä! Tarjoa lämpimänä tai jäähtyneenä esimerkiksi tuoreilla yrteillä koristeltuna.




lauantai 1. syyskuuta 2012

Arvonnan voittaja...

























...on ida! Jee onnea! Laitapas osoitteesi sähköpostilla suussasulavaa@live.fi niin saan laitettua voittosi postiin. :)

Kiitos taas kaikille osallistujille ja ihanille kommenteille! :) Ootte ihania!

Pin It button on image hover