torstai 31. lokakuuta 2013

Nutella-banaanipannukakut

Mikähän siinä on, että kun aamulla leipoo jotain herkullista, ei tee mieli jäädä kuvailemaan yhtään kauemmaksi aikaa kuin on pakko. Luultavasti tällä kertaa se johtui  näiden pannukakkujen houkuttelevasta tuoksusta. Varoitus: nutella-banaanipannukakut eivät todellakaan kuulu terveelliset aamupalat -kategoriaan, mutta välillä nautittuna ne tuskin mitään haittaakaan tekevät ;)

Nutella-banaanipannukakut
7-8 kpl

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 rkl sokeria (tai SteviaSokeria)
2 tl vaniljasokeria
1 iso banaani hienoksi muussattuna
2 1/2 dl piimää
1 rkl öljyä
1 muna
1/2 dl nutellaa

Sekoita kulhossa kaikki muut ainekset paitsi nutella tasaiseksi taikinaksi. Lisää nutella ja sekoita huolimattomasti raidoiksi.

Lusikoi taikinaa lämpimälle paistinpannulle ja tee taikinasta ympyrän muotoinen lusikan avulla. Anna paistua noin 1-2 minuuttia keskilämmöllä.  Kun pannukakun paistopinta on kultainen ja raaka puoli asettunut, käännä pannukakku ja anna sen paistua vielä 1-2 minuuttia.

Tarjoa valmiit pannukakut siirapin tai jäätelön kanssa.


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Couscoussalaatti






















Teimme tätä herkullista salaattia viime viikonloppuna illanistujaisiin lehtikaalinyyttien ja uunikasvisten lisäksi. Täyttävä couscoussalaatti maistui kaikille ja oli myös sopivan täyttävää - söimmekin sitä seuraavan päivän lounaaksi yhdessä kanan kanssa. Tämä mausteinen couscoussalaatti sopii illanistujaisten lisäksi erinomaisesti myös juhlapöytään.


Couscoussalaatti
10-15 pientä annosta

1 rkl ruokaöljyä
1 punasipuli
4 dl couscousia
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3 rkl limen mehua
1 pieni kurkku
1 oranssi tai punainen paprika
1 dl cashewpähkinöitä
1/2 dl auringonkukansiemeniä
200 g fetajuustoa

Kuullota pieneksi silputtu punasipuli ruokaöljyssä pannulla. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio, anna kiehahtaa. Ota pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon couscous. Anna turvota noin viisi minuuttia. Sekoita sitten joukkoon limen mehu, kuutioitu kurkku ja paprika, pilkotut pähkinät, auringonkukansiemenet ja murustettu feta.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Suppilovahveropiirakka

Onko jo tämän syksyn sienet syöty? Jos löytyy vielä jääkaapin nurkasta sieniä, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä sienipiirakkaa! Halusin kokeilla jotain erilaista sienistä ja yllätyin itsekin siitä, miten hyvin sienet, feta ja parsakaali sopivat yhteen. Piirakan pohjaakin täytyy hieman hehkuttaa; niin nopea, niin helppo ja niin herkullinen. Tästä tuli uusi lempipiirakkani heti ensimmäisellä haarukallisella, nam.

Suppilovahveropiirakka

Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
50g voita
½tl suolaa
½tl leivinjauhetta
1dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja lisää se veden kanssa kuivien aineiden joukkoon. Taputtele taikina  voideltuun piirakkavuokaan.

Täyte:
suppilovahveroita (tai muita sieniä)
parsakaalia
fetajuustoa
sipulia
juustoraastetta
ruokakermaa
mustapippuria

Laita uuni lämpiämään 200asteeseen. Paista suppilovahveroista pannulla ylimääräinen kosteus pois. Joskus suppilovahveroista irtoaa todella paljon nestettä ja siksi on hyvä, että ne käytetään pannun kautta, ettei piirakka kostu liikaa. Lisää myös sipulit pannulle sienien kaveriksi ja kuullota niitä hetki. Laita suppilovahverot ja sipulit piirakkapohjan päälle ja ripottele hieman mustapippuria sekaan. Paloittale parsakaalia pienemmäksi ja lisää se ja fetajuusto myös pohjan päälle. Lorauta ruokakermaa sekaan n. 3rkl:n verran. Ripottele päälle juustoraastettan.
Paista piirakkaa n. 25 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.







maanantai 14. lokakuuta 2013

Suklaacookiet

Onko täällä muita jotka rakastavat syksyä? Itse olen ainakin täynnä intoa tästä syksystä ja sen kauniista väreistä. Syksyiltaisin on ihana käpertyä viltin alle kuuman juoman kanssa ja nämä tuhdit suklaakeksit ovat mitä parasta herkkua kun ulkona on kylmä ja pimeää!

Suklaacookiet



































1dl rypsiöljyä
2 ½dl sokeria
½ dl tummaa siirappia
5 rkl maitoa
4dl venhäjauhoja
1dl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
½tl leivinjauhetta

Täyte
1dl nutellaa, tai muuta suklaalevitettä
1½ dl tomusokeria
½tl vaniljasokeria
3rkl maitoa

Sekoita rypsiöljy, sokeri, siirappi ja maito. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan. Taikinan tulee olla kosteaa, mutta kiinteää. Laita taikina jääkaappiin lepäämään.
Laita uuni lämpiämään 175asteeseen.
Sekoita täyteainekset keskenään samalla tavalla kosteaksi, mutta kiinteäksi taikinaksi. Pyörittele täytteestä n. 25 pientä palleroa.
Ota toinen taikina jääkaapista ja muotoile siitä myöskin 25 palleroa, mutta hieman äskeisiä isompia. Taputtele tätä palleroa hieman litteämmäksi ja kätke täytepallo taikinan sisälle niin, että täytettä ei näy enää ollenkaan.
Aseta valmiit taikinapallot leivinpaperilla suojatulle pellille ja painele palloja hieman lituskammiksi.
Paista 175asteessa n. 10minuuttia ja nauti jäähtyneenä.


















perjantai 4. lokakuuta 2013

Kasvistäytteiset paprikat uunissa


Kasvisteemalla jatketaan! Eilen tarjolla oli uunipaprikoita herkullisella ja terveellisellä kasvistäytteellä. Nämä olivat ehdottomasti parhaita maistamiani täytettyjä paprikoita.

Kasvistäytteiset paprikat uunissa
4 annosta

4 isoa paprikaa
1 sipuli
1 porkkana
1/2 kesäkurpitsa
3 rkl ruokaöljyä
250 g sulatejuustoa
1 1/2 dl couscousia
päälle juustoraastetta
suolaa
mustapippuria

Leikkaa irti paprikoiden hattuosa ja siemenet. Esikypsennä paprikoita mikroaaltouunissa täydellä teholla (750W) 15 minuuttia.

Paprikoiden kypsyessä valmista täyte. Laita couscous kulhoon ja kaada päälle 1 1/2 dl kiehuvaa vettä, jonka joukkoon on sekoitettu 1 tl suolaa. Peitä kannella noin kuudeksi minuutiksi. Pilko paprikoiden hattuosa ja sipuli, ja raasta porkkana ja kesäkurpitsa. Kypsennä kasviksia öljyssä, kunnes sipuli on kuultavaa. Anna sulatejuuston sulaa kasvisten joukkoon. Sekoita joukkoon lopuksi couscous ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kaada esikypsennetyistä paprikoista pois pohjalle kertynyt vesi ja täytä kasvistäytteellä. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.




torstai 3. lokakuuta 2013

Suklaamacarons




















Netistä löytyvien kuvien upeat, aidot ranskalaiset macarons-leivokset ovat haaste, jota en ole vielä voittanut. Tällä reseptillä pääsin kuitenkin jo melko lähelle niin rakenteessa, maussa kuin ulkonäössäkin. Kahden minuutin vatkaussääntöä noudattamalla valkuaisvaahdosta tuli tarpeeksi jäykkää ja taikinan sekoitteluvaiheessa tehtävät koepursotukset auttoivat huomattavasti oikean rakenteen löytymisessä.

Näiden macaronien väliin tulee suklaaganache-mousse, joka maustetaan ripauksella merisuolaa. Ihana makuyhdistelmä, johon tutustuin viimeisimmällä matkallani Roomassa eräässä pienessä suklaapuodissa.

Suklaamacarons
20 kpl

144 g yön yli huoneenlämmössä vanhetettuja valkuaisia
72 g sokeria
115 g mantelijauhetta
230 g tomusokeria
15 g tummaa kaakaojauhetta

Suklaaganache-mousse
125 g suklaata
1 1/4 dl kuohukermaa
ripaus merisuolaa

_______________________________________________________________________________

Muutamia vinkkejä:

-  Vanheta kananmunia yön yli huoneenlämmössä, niin macaronsit onnistuvat suuremmalla todennäköisyydellä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, kunhan valkuaiset ovat huoneenlämpöisiä taikinan valmistusvaiheessa.

- Vatkaa valkuaisvaahtoa tarpeeksi kauan, jotta siitä tulee todella kovaa ja paksua. Sekoita lopullista taikinaa niin kauan, että pursotettaessa pursotushuippu sulautuu taikinaan. Muista kokeilla pursottamalla usein sekoituksen välissä!

- Mittaa ainekset tarkasti vaa'alla

_______________________________________________________________________________

1. Esivalmistelut

Piirrä leivinpaperiin 40 halkaisijaltaan noin 2 cm mittaisia ympyröitä. Laita leivinpaperi pellille. Laita ympyränmuotoinen pursotuspää pursotinpussiin ja aseta se pursotuspää alaspäin lasiin odottamaan. Itse käytän Lékuén macarons-alustaa ja pursotinta.



2. Jauhoseos

Sekoita kulhossa mantelijauhe, tomusokeri ja kaakaojauhe. Siivilöi seos 1-2 kertaa.

3. Taikinan valmistus

Laita mieluiten metalliseen kulhoon tai kattilaan valkuaiset ja sokeri. Vatkaa sähkövatkaimella tai koneella ensin 2 minuuttia pienimmällä nopeudella, sitten 2 minuuttia keskinopeudella ja lopuksi 2 minuuttia korkeimmalla nopeudella. Valkuaisvaahdon tulee olla todella jäykkää.

2 minuutin jälkeen:


4 minuutin jälkeen:

Ja lopputulos 6 minuutin jälkeen:










































4. Jauhoseoksen sekoittaminen valkuaisiin

Sekoita jauhoseos muutamassa erässä valkuaisvaahtoon painellen lastalla kulhon sivuja sekoituksen yhteydessä. Taikina on valmista, kun sitä on sekoitettu noin 60-100 kertaa. Kokeile pursottamalla taikinaa välillä leivinpaperin päälle ja kopauttamalla pöytään muutaman kerran - jos pursotetun taikinan pinnalle jää pursotuksesta aiheutuva selkeä huippu, ei taikina ole vielä valmista.

Edellä olevasta pursotuksesta näkyy, ettei taikina ole vielä tarpeeksi löysää:




















5. Pursotus ja paistaminen 

Pursota taikina etukäteen piirrettyihin kuvioihin. Lyö peltiä lopuksi pöytään kolme kertaa, jotta ilmakuplat lähtevät pois. Anna kuorien levätä 30 minuuttia. Paista kuoria 150-asteisessa uunissa 18-20 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen irrottamista. Jos kuoret eivät jostain syystä irtoa, voit laittaa leivinpaperin tai macarons-alustan pakastimeen muutamaksi minuutiksi.




















6. Suklaaganache-mousse ja täyttäminen

Rouhi suklaa kulhoon. Laita kuohukerma kattilaan ja hämmennä kunnes se on höyryävän kuumaa, mutta ei kiehu. Kaada kerma suklaan päälle ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon ripaus merisuolaa. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa kylmäksi. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes suklaasta tulee ilmavaa moussea. Täytä puolet kuorista moussella ja aseta toinen kuori moussen päälle kanneksi. Halutessasi voit koristella macaronit sihtaamalla päälle kaakaojauhetta tai tekemällä pintaan kuvioita sulalla suklaalla.

7. Macarons-leivoksien säilytys

Macarons-leivokset ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä. Pakkaa valmiit leivokset kannelliseen rasiaan ja anna maustua yön yli jääkaapissa. Macaronit säilyvät jääkaapissa 3-4 päivää ja pakastimessa enintään kaksi kuukautta. Sulata pakastimesta otetut macarons-leivokset yön yli jääkaapissa.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Soijarouhe-kaalikeitto



Olemme viime aikoina herkutelleet pääasiassa kasvisruoilla sekä terveellisyys- että taloudellisuussyistä. Kuulin että soijarouhe on hyvä vastine jauhelihalle ja päätin kokeilla - onhan se sentään merkittävästi rasvaista jauhelihaa edullisempaa ja terveellisempää. Tähän mennessä olemme käyttäneet soijarouhetta pitsassa ja kaalikeitossa, mutta tulevaisuuden varalle on suunnitteilla muitakin herkkureseptejä.

Soijarouheen maku ei vastaa täysin jauhelihan makua, mutta maustamalla saa jo paljon aikaan. Kuivan soijarouheen tuoksu muistutti aluksi lähinnä sahanpurua, mutta päätin silti kokeilla. Ja onneksi kokeilin, sillä mielestäni tämä on jopa jauhelihaa parempaa ja rakenteeltaan miellyttävämpää.

Jauhelihaan verrattuna soijarouheessa on vähän enemmän kaloreita, mutta paljon enemmän proteiinia, ravintokuitua ja vain vähän rasvaa. Myös kivennäisaineita ja vitamiinejä löytyy soijarouheesta merkittävästi enemmän kuin jauhelihasta.

Tässä tulee nyt resepti herkulliseen soijarouhe-kaalikeittoon. Annoksia tästä satsista tulee melko monta, eli tarvittaessa reseptiä kannattaa muokata omaan makuun sopivaksi. Kaalikeitto kuitenkin säilyy jääkaapissa hyvänä muutaman päivän ja sitä voi myös pakastaa.

Soijarouhe-kaalikeitto
6 annosta

500 g keräkaalia
2 porkkanaa
100 g lanttua
1 sipuli
3 dl tummaa soijarouhetta
2 laakerinlehteä
2-3 kasvisliemikuutiota
1/2 rkl punaviinietikkaa
1/2 rkl soijakastiketta

Kuori ja pilko sipuli, kaali, porkkana ja lanttu. Laita kasvikset isoon kattilaan muiden ainesten kanssa ja lisää 2 litraa vettä. Keitä puolesta tunnista  tuntiin. Poista laakerinlehdet. Maista keittoa ja lisää tarvittaessa suolaa tai yrttejä.

Mitäs hyvää te olette tehneet soijarouheesta? Reseptejä ja vinkkejä otetaan mielellään vastaan!


Pin It button on image hover