Kaunista lauantaipäivää kaikille! Talviloman alkamisen kunniaksi päätin leipoa paljon hehkutettua kinderpiirakkaa. Tämä piirakka todellakin on kehunsa ansainnut: helppo pohja on lähes idioottivarma ja lopputulos muistuttaa aitoa kinderiä. Pienellä vaivalla (eli marmoroinnilla) piirakasta saa ihan älyttömän hienon. Tämän reseptin löysin Tarun Taikakakun -blogista ja muokkasin sitä hieman kuorrutteen osalta. Enpä ole vielä törmännyt yhteenkään ihmiseen, jolle ei olisi kelvannut pala jos toinenkin kinderpiirakkaa!
Kinderpiirakka
pellillinen
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita tai margariinia
4 munaa
Voikreemi:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
200-300 g maitosuklaata
25 g valkosuklaata
Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Kiehuta vesi ja sulata voi. Hämmennä nesteet puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.
Paista piirakkaa 30-35 min 200 asteessa. Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi (5-10 min). Lisää joukkoon vaniljasokeri. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita suklaan sulatuksen ajaksi pakasteeseen, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.
Sulata suklaat mikrossa erillisissä astioissa. Levitä maitosuklaa nopeasti kovettuneen kreemin päälle. Valuta valkosuklaasta raitoja piirakan päälle. Marmorikuvion saat vetämällä esimerkiksi sukkapuikon päällä raitoja vielä sulaan suklaaseen.
Wau! Onpa todella maukkaan näköinen piirakka! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Tätä on nyt leivottu muutamiin juhliin, ja aina piirakka on saanut kehuja sekä makunsa että ulkonäkönsä puolesta!
PoistaOnko tumma kaakojauhe 100% kaakaota vaiko valmista juomajauhetta? Niitä saa myös tummina....
VastaaPoistaKäytin tähän 100% kaakaota, mutta juomajauhettakin voi paremman puutteessa käyttää. Pohjasta ei silloin kuitenkaan tule yhtä tummaa tai suklaista.
PoistaTätä pitää testata! Kysyn tyhmän kysymyksen,mut en ymmärrä nyt mitä tarkoittaa : laita suklaa sulatuksen ajaksi pakastimeen.
VastaaPoistaVai eikö mun aivot toimi vielä :D
No johan olin kirjoittanut sekavasti! Pohja kannattaa siis laittaa pakastimeen tai vähintään jääkaappiin kreemin levityksen jälkeen, ei suklaata :P
PoistaJepsis :) Kiiitoksia vastauksesta!
PoistaKuinka kauan piirakka säilyy jääkaapissa tarjoilukelpoisena?
VastaaPoistaOlen säilyttänyt jääkaapissa kelmulla peitettynä 2-4 päivää. Piirakan voi myös pakastaa ja laittaa tarvittaessa jääkaappiin sulamaan :)
PoistaOli mielestäni aivan kamala pohja! :s
VastaaPoistaTein sitten toisen pohjan Valion Mokkapalat ohjeella, ja sopi paremmin voikreemin sekä sulatetun maitosuklaan kera.
Tuo oli aivan liian rasvaisensokerisen raskas mun makuuni, joten kevensin hieman. Tuli paljon kuohkeampi ja perhekin nautti mokkapala ohjeella tehdystä pohjasta enemmän :--)
Ikävä kuulla, ettei pohja maistunut teille. Meillä sitä on päin vastoin kehuttu maasta taivaisiin mehevyytensä, suklaisen makunsa ja kuohkeutensa vuoksi. Lisäksi kinderpiirakan pohjan tekeminen on helpompaa kuin tavallisen mokkapalapohjan tekeminen.
PoistaMul on sellane ongelma ettei uunipelti mahdu mihkää pakkaseen ja tuskin jääkaappiinkaan välttämättä ku ei oo taloudes maailman isoimmat. Mitä teen?
VastaaPoistaKindepiirakkaa ei välttämättä tarvitse laittaa jääkaappiin voikreemin levityksen jälkeen, kunhan kreemin antaa jähmettyä tarpeeksi kauan huoneenlämmössä. Suklaa kannattaa silloin levittää pienissä erissä ja varovasti, ettei se sekoitu voikreemiin. Valmiit palat voi tietty palastella valmiiksi ja laittaa osan pakastimeen.
PoistaKiitos :) oon elämässäni niin vähän leiponu ettei multa vielä löydy soveltamistaitoa.. :D
PoistaKiitos ohjeesta. Tuli testattua synttäreille ja hyvää tuli!
VastaaPoistahttp://heidinhullutuksia.blogspot.fi/2014/09/kinderpiirakka-mansikkakakkua.html
Ihanaa että maistui! Sekä piirakka että mansikkakakku näyttivät herkullisilta! :)
PoistaIhan taivaallista!♥
VastaaPoistaIhanaa että maistui! ♥
PoistaNiin hyvää ettei sanotuksi saa :)
VastaaPoistaSitä se kuulemma on! Mukava kuulla, että teillekin maistui :)
PoistaOnko tuo annos pellillinen kokoinen? Ajattelin jos tätä tekisin työkavereille ja loput jätän kotiin omille herkku päiville. 😏
VastaaPoistaTällä reseptillä tulee pellillinen. Hyvä idea, työkaverisi ilostuvat varmasti! :P
PoistaTosi hyvää tuli! En henkilökohtaisesti pidä kovin suklaisesta kakkupohjasta, joten korvasin tumman kaakaojauheen ihan tavallisella kaakaojauheella (siis sitä perus, mitä laitetaan kaakaojuomaan) :)
VastaaPoistaToimi kyllä silläkin tosi hyvin :) teen varmasti uudestaankin!
Hyvä tietää, että toimii tavallisellakin kaakaojauheella! :)
PoistaTestiversion tein pari viikkoa sitten ja kyllä meni piirakka kaupaksi !! Huomenna tarjoillaan tätä pojan 2v synttäreillä. Loistava resepti ! :)
VastaaPoistaIhanaa! Toivottavasti maistuu pikkumiehelle ja vieraille :)
PoistaTänään tein tätä! Oli sika hyvä ohje ja helppo tehä ja ihanan makusta! Kiitos 💕
VastaaPoistaIhanaa että onnistui ja maistui! Kiitos kommentistasi :)
PoistaMiten tää piirakka leikkautuu kun on jäähtynyt? Meinaan vaan kun tuo päällimmäinen kerros on pelkkää suklaata että leikkautuuko hyvin vai lohkeaako kuorrute? Näyttää kyllä ihan sika hyvältä, pakko kokeilla tätä pian! :P
VastaaPoistaOlen käyttänyt leikkaamiseen melko ohutta veistä, jonka olen vetojen välissä huuhdellut kuumalla vedellä. Auttaa huomattavasti, kun leikkaa periaatteessa valkosuklaata pitkin. Vähän saattaa kuorrutus joissain kohdin halkeilla :)
PoistaPohdin ihan samaa kuin edellinen kirjoittaja. Tuleeko suklaakerroksesta sitten niin ohut, että leikkaaminen ei ole ongelma?😊
VastaaPoistaJoo siitä suklaasta tulee sen verran ohut kerros että on helppo leikata,kunhan ei jääkaappi kylmänä ala leikkaamaan :)
VastaaPoistaHaluiaisin kokeilla tuota marmorointia.mutta mietityttää että eikö suklaa ehdi jähmettyä kun pellilliseen laitan raitoja ja vasta sitten vedän tikulla valkoista suklaata.ei olisi varaa epäonnistua kun ristiäistarjottavaksi tekemässä
VastaaPoistaAika nopeasti kannattaa se valkosuklaa vedellä siihen suklaan päälle ja marmoroida, koska sillä ei oikeastaan ole väliä, kuinka sotkuiselta se valkosuklaa siinä pinnalla näyttää ennen tikulla vetelyä :)
PoistaVoinko käyttää Gluteenittomia Sunnuntai jauhoja?
VastaaPoistaGluteenittoman version saa laittamalla vehnäjauhojen tilalta 4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta.
PoistaTalviaikaan (pakkasella) voi sen piirakan laittaa vaikka toisella pellillä suojattuna uloskin jäähtymään. Ja sillä välin voi tehdä sen suklaatäytteen, eli sulatella suklaan levitys valmiiksi. :)
VastaaPoistaHyvä vinkki!
PoistaKuorrute: 300g 50-60% tummaa suklaata rouhittuna, 3dl kermaa, 3rkl voita + oman maun mukaan vaikkapa appelsiini esanssia, sherryä tms. Kiehauta kerma (ja esanssi) ja nosta kattila pois liedeltä. Lisää suklaa ja voi, anna sulaa rauhassa.
VastaaPoistaSekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä. Vatkaa jäähtynyt seos vaahdoksi, muttei liikaa. Levitä tasaiseksi piirakan päälle.
Kuulostaa ihanalta! :)
PoistaOiih, näyttää täydelliseltä!! <3 Kokeilen heti tänään!! :)
VastaaPoistahei mix mulla pohja repeytyi?
VastaaPoistaApua.. Mitä tein väärin. Pohjaani tuli kauheita kuoppia?
VastaaPoistaÖöm.tuo että sekoitan munat niitten aineitten joukkoon eikö niitä lunia piä vatkata??
VastaaPoistaMunia
PoistaMunia
Poista