Satuin löytämään kaapista Myllyn Parhaan kaura+riisi -hiutaleita ja paketin takaa mielenkiintoisen reseptin. Jo reseptin läpi lukeminen toi veden kielelle ja pöydällä odotti pussillinen omenoita, niinpä päätin tehdä iltapalaksi makeaa omenapaistosta.
Olen ollut aina huono vaniljakastikkeen tekemisessä, en ole oikeastaan onnistunut koskaan. Ongelmana on ollut se, että olen yrittänyt tehdä kastikkeen liian kuumalla liedellä. Silloin keltuainen "paistuu" ja kastike menee pilalle. Paras neuvo on siis, että aloita pienellä lämmöllä ja lisää vaniljasokeri kastikkeeseen vasta lopuksi.
Kaura+riisi -hiutaleet voi myös vaihtaa tavallisiin kaurahiutaleisiin, mutta näillä lopputuloksesta tulee ehdottomasti rapea ja maukas. Jos valmistat vaniljakastikkeen omenapaistoksen seuraksi, muista tehdä se ennen paistosta, jotta se ehtii jäähtyä tarpeeksi.
Rapea omenapaistos
1 laakea uunivuoallinen
Olen ollut aina huono vaniljakastikkeen tekemisessä, en ole oikeastaan onnistunut koskaan. Ongelmana on ollut se, että olen yrittänyt tehdä kastikkeen liian kuumalla liedellä. Silloin keltuainen "paistuu" ja kastike menee pilalle. Paras neuvo on siis, että aloita pienellä lämmöllä ja lisää vaniljasokeri kastikkeeseen vasta lopuksi.
Kaura+riisi -hiutaleet voi myös vaihtaa tavallisiin kaurahiutaleisiin, mutta näillä lopputuloksesta tulee ehdottomasti rapea ja maukas. Jos valmistat vaniljakastikkeen omenapaistoksen seuraksi, muista tehdä se ennen paistosta, jotta se ehtii jäähtyä tarpeeksi.
Rapea omenapaistos
1 laakea uunivuoallinen
4-6 kpl omenoita
1 tl kanelia
100 g voita
1 dl vaaleaa siirappia
4 dl Myllyn Paras Kaura+Riisi Hiutaleita
½ dl vehnäjauhoja
Lohko kuoritut omenat voideltuun, uuninkestävään paistosvuokaan. Ripottele pinnalle kanelia.
Sulata voi, sekoita joukkoon siirappi, hiutaleet ja vehnäjauhot. Levitä seos omenalohkojen päälle. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 30-40 min.
Helppo vaniljakastike
3 dl maitoa
1 kananmuna
2 tl sokeria
2 tl perunajauhoa
1-2 tl vaniljasokeria
Sekoita kattilassa kaikki ainekset paitsi vaniljasokeri. Lämmitä seosta koko ajan pohjaa myöten sekoitellen pienellä lämmöllä niin, että seos ei ala kiehua. Kun seos sakenee, mausta vaniljasokerilla. Voit jäähdyttää vaniljakastikkeen nopeasti valuttamalla altaaseen kylmää vettä ja asettamalla kattilan veteen. Tarjoa jäähtyneenä.
Tosi herkullisen näköistä ! Pitääs laittaa resepti korvan taakse ! :-)
VastaaPoistaKiitos! Tätä on nyt tehty jo monet kerrat ja aina on koko satsi mennyt, hyvää siis on. ;)
PoistaTää on parhaillaan uunissa, toivottavasti tulee hyvää!
VastaaPoistaMitäs tykkäsit? :)
PoistaVoiko tuossa vaniljakastikkeessa, perunajauhon sijaan laittaa normaalia jauhoa mitä käytetään arkipäivänäkin?
VastaaPoistaVoit mielestäni kokeilla maizena maissi tärkkelysjauhoa pitäisi ajaa saman asian kun perunajauho.Kuutamo puuroa lapset pitää tästä puurosta pehmyttä ja hyvää!
PoistaTuohon en kyllä osaa oikein vastata mitään! Ymmärtääkseni perunajauhon tärkkelys on tässä reseptissä tämän vaniljakastikkeet saostaja, että voi olla että vehnäjauhoilla ei onnistu. Jos sinulta ei löydy perunajauhoja niin kannattaa etsiä netistä resepti, jossa käytetään perunajauhon sijaan kananmunan keltuaisia. Ainakin muutamia reseptejä löytyy suomeksi hakusanoilla "vaniljakastike ilman perunajauhoja" :)
VastaaPoistaAloin tekemään vaniljakastiketta ja huomasin vasta kun maito ja muna olivat kattilassa ettei perunajauhoja ollutkaan. Laitoin 4 rkl vehnäjauhoja. Ihan hyvää ja paksua tuli.
VastaaPoistaVehnäjauho on ihan normaali suurustaja, luulisi peruskokkailijan tietävän se.
VastaaPoistaNo eipä ole tullut mieleenkään tehdä kiisselisuurusta vehnäjauhoilla.Jotenkin miellän vain perunajauhot ja ohratärkkelyksen sopiviksi,mutta mikä ettei jos kerran onnistuu.Olen kyllä ruokaa valmistanut vuosikymmeniä.
VastaaPoistaVehnäjauhoilla suurustan pääruokakastikkeita yleensä.
Maizena maissitärkkelys toimii hyvin.
VastaaPoistaLoistava resepti! Googlasin äkkiä netistä, kun vieraita tulossa ja voita ei ollut tarpeeksi moneenkaan reseptiin ..ja bongasin tämän! Siirappi on loistava ainesosa, jota minulta löytyy aina kaapista. Ja vaniljakastike tosiaan oli yllättävän helppo! Kaikki ainekset löytyivät ja kruunasihan se omenapaistoksen :) Kiitos oivaltavasta reseptistä!
VastaaPoista