sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Raparperitiramisu

Yksi maalla asumisen parhaista puolista on se, että luonnonantimia saa parhaimmillaan suoraan omalta pihalta. Tällä viikolla olen keräillyt raparperia, voikukkaa ja nokkosta, joista osan laitoin pakastimeen odottamaan synkenpiä vuodenaikoja, ja osa pääsi heti käyttöön.

Tämä aito, kahvilla maustettu raparperitiramisu saa taatusti veden kielelle myös niiltä, jotka väittävät, etteivät pidä raparperista. Vielä herkullisemman raparperitiramisusta saa tekemällä pohjassa käytettävät savoiardi-keksit itse. Tämä jos joku on erinomainen herkku tarjottavaksi kesän vieraille!


Raparperitiramisu

6-8 raparperin vartta
1 rkl vettä
2 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria

Kuori ja pilko raparperin varret noin viiden sentin mittaisiksi pätkiksi. Laita pätkät uunivuokaan limittäin ja ripottele päälle vesi ja sokerit. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja laita se 200 asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Ota folio pois ja anna uunivuoan olla uunissa vielä 15 minuuttia. Jäähdytä raparperit.

3 kananmunaa
400g mascarponea
1 ¼ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl pikakahvijauhetta ja 1 rkl vettä

Erottele kananmunat. Keltuaista ei saa mennä yhtään valkuaisen joukkoon. Vaahdota valkuaiset ja 2 rkl sokeria kulhossa kovaksi vaahdoksi (3-5 minuuttia). Vaahdota sitten keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi (4-5 minuuttia). Vatkaa mascarpone keltuaisten joukkoon ja lisää valkuaisvaahto varovasti nostellen. Liuota pikakahvijauhe veteen ja sekoita se lopuksi munavaahtoseokseen.

½ dl kahvia
2 tl vaniljasokeria
raparperisiirappia
 300g savoiardikeksejä

Sekoita keskenään kahvi, vaniljasokeri ja uunivuokaan jäänyt raparpereista irronnut neste. Kasta savoiardikeksit vuorotellen hetkeksi liemeen. 

Lado kerros savoiardikeksejä  noin kahden litran vetoisen vuoan pohjalle. Lisää puolet jäähtyneistä raparpereista ja munavaahtoseoksesta. Tasoita pinta. Lisää taas kerros kostutettuja keksejä, raparperia ja munavaahtoseosta. Laita tiramisun päälle kelmu ja anna jähmettyä kylmässä seuraavaan päivään saakka. 

2,5 dl kermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma juuri ennen tarjoilua kovaksi vaahdoksi ja mausta sokereilla. Pursota tai levitä kerma tiramisun päälle. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta. 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää erittäin herkulliselta :) Täytyypä käydä nappaamassa kotoa nippu raparpereja!

    VastaaPoista
  2. Voi että on herkullisen näköinen...nams...

    VastaaPoista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover