tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kinuskijuustokakku
























Juustokakku on erinomainen herkku, jonka kuka tahansa pystyy valmistamaan toimivalla reseptillä. Kinuskijuustokakku sopii paitsi tavalliseen kahvipöytään, myös kesäjuhlien kohokohdaksi. Yksinkertaisella koristelulla kakusta saa oikean katseenvangitsijan. Parasta on tietenkin se maku - juustokakku on parhaimmillaan suussasulavaa ja sopivan makeaa.

Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni laittaa pursotettavan kerman sekaan vaniljakreemijauhetta, ja yllätyin iloisesti: kerma pursottui kauniisti ja maku oli hienon vaniljainen. Suosittelen käyttämään tätä Kinuskikissankin blogissa esiteltyä tekniikkaa jos pursotuskäsi ei ole turhan tarkka.

Tähän juustokakkuun käytin kaupasta ostettua kinuskikastiketta, joka ei itsessään maistunut juuri miltään. Siitä syystä tuorejuusto peitti kinuskin makua alleen. Suosittelen keittelemään nopean kinuskin ja käyttämään sitä tähän kakkuun, jos vaan mitenkään aikaa löytyy. :)

Tämä kinuskikakun ohje löytyi Vaaleanpunainen Nonparelli -blogista, josta löytyy myös muita ihania reseptejä. Vähensin hieman voin määrää alkuperäisestä reseptistä, koska dominokeksien täyte jähmeyttää pohjaa jo jonkin verran.

Kinuskijuustokakku

Pohja:


250 g Rainbown tummia täytekeksejä tai Domino-keksejä
65 g margariinia tai voita
Täyte:
6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa 
200 g ranskankermaa
3 ½ dl valmista kinuskikastiketta 
n. 3 ½ rkl kiehuvaa vettä
Koristeluun:
kinuskikastiketta
tummaa suklaata
vispikermaa 
(vaniljakreemijauhetta)
Tee pohja. Leikkaa irtopohjavuoan (halk. n. 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata margariini/voi ja sekoita keksimurujen sekaan. Levitä seos vuoan pohjalle ja painele lusikalla tasaiseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.
Tee täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota vispikerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, ranskankerma, kinuskikastike ja kermavaahto. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon kuivaksi puristetut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen samalla sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Tasoita pinta ja laita jääkaappiin hyytymään.
Irrota kakku veitsen avulla vuoasta ja poista leivinpaperi. Valuta kakun pinnalle kinuskikastiketta. Sulata suklaa mikrossa ja pursota sulanut suklaa kakun päälle. Vaahdota kermavaahto ja mausta kermavaahto tomusokerilla. Pursota kakun päälle ruusukkeita.


2 kommenttia:

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover