lauantai 25. elokuuta 2012

Vuokaleipä

Olen yleensä ollut aika epäonninen vuokaleipien tekemisessä. Pahimmillaan vuokaleipä on jäänyt keskeltä raa'aksi ja ollut pahan makuista, vaikka leivän tekemiseen on käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Tämän vuokaleivän tekeminen oli oikeastaan naurettavan helppoa ja leipä oli ihanaa niin maultaan kuin rakenteeltaankin. Vehnäjauhoista voi osan vaihtaa kuidukkaampiin jauhoihin ja mukaan laittaa vaikkapa siemeniä.




Vuokaleipä

5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1 dl kauraleseitä tai -hiutaleita
1 dl täysjyvävehnä- tai ruisjauhoja
1 rkl siirappia
2 tl suolaa
7-8 dl vehnäjauhoja
voita vuoan voiteluun

Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpöisemmäksi. Sekoita veteen kuivahiiva, leseet, täysjyvävehnäjauhot, siirappi ja suola. Peitä kulho lautasella tai liinalla ja anna tekeytyä puoli tuntia. Taikina kuplii tässä vaiheessa voimakkaasti.

Lisää taikinaan vehnäjauhot vähitellen, sekoittaen ensin puuhaarukalla kunnolla ja sitten alustaen taikinaa käsin. Taikinan tulisi jäädä melko löysäksi, joten voit joutua vaivaamaan taikinaa hetken. Peitä kulho taas liinalla ja anna kohota puoli tuntia.

Laita uuni lämpenemään 250-asteeseen. Voitele vuoka ja nostele kohonnut taikina siihen. Anna kohota peitettynä vielä noin 15 minuuttia. Voit voidella leivän kevyesti maidolla ja ripotella päälle esimerkiksi leseitä tai siemeniä. Laita leipä uuniin ja paista 30 minuuttia. Kun leivän pinta on kauniin ruskea, peitä se foliolla ettei se pala.

Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Jos haluat leivästä pehmeän, laita se liinan sisään jäähtymään.

11 kommenttia:

  1. Tuleeko ohjeesta siis vain yksi leipä? Kun on kaksi vuokaa niin tiedän tehdä tuplasatsin sitten :)

    VastaaPoista
  2. Ainaisena sämpylöiden pyörittelijänä leivoin ensimmäistä kertaa vuokaleipää. Enkä varmaan tämän kokeilun jälkeen leivo mitään muuta kuin tätä! :D Yleensä en ole onnistunut kuivahiivalla leipomisessa, mutta tämä on kyllä todella hyvä ja helppo ohje! Tein sipuliversion: lisäsin mukaan paahdettua sipulirouhetta ennen kuin kippasin taikinan vuokaan, naminami :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vuokaleipä maistui! Sipulirouhe kuulostaa mahtavalta lisältä! :)

      Poista
  3. Tein tänään tätä leipää ja maukasta tuli! Erittäin hyvä ja helppo vaihtoehto sämpylöille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, eikä tarvitse pyöritellä sämpylöitä erikseen ;)

      Poista
  4. Kerrankin ohje jolla sain vuokaleivän onnistumaan. Aina jääneet aiemmin raa'aksi sisältä. Tätä täytyy tehdä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut sama ongelma monien muiden vuokaleipäreseptien kanssa. Hyvä että tällä reseptillä onnistui sielläkin! :)

      Poista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover