lauantai 3. marraskuuta 2012

Mansikka-valkosuklaa hyydykekakku

Moikkamoi! Tulin julkaisemaan teille herkullisen hyydykekakku ohjeen, joka toimi loistavasti omilla synttäreilläni muutama viikko sitten. Ohjeen keksin omasta päästäni kun kiertelin kaupassa ja mietin eri vaihtoehtoja. Kalevin Mansikka-valkosuklaa levy houkutteli sitten minut tähän ratkaisuun. Kakku oli makea, mutta kuitenkin mansikka antoi siihen sopivasti raikkautta.

Mansikka-valkosuklaa hyydykekakku

Pohja:
Pötkö mansikka dominoita
50 g voita

Täyte:
½ litraa mansikoita
500g rahkaa
2½ dl vispikermaa
150g mansikka-valkosuklaata
5 liivatelehteä
3/4 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
½ dl mansikkamehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Sulata voi mikrossa tai kattilassa ja murskaa keksit. Painele keksi-voi-seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi, lisää rahka, sokeri, mansikat ja vaniliinisokeri.
Sulata puolet suklaasta vesihauteessa ja rouhi toiset puolet suklaarouheeksi. Lisää suklaat mansikkarahkan joukkoon. Sekoita. Lämmitä mansikkamehu lähes kiehuvaksi ja purista liivatelehdet kuiviksi ennen kuin lisäät ne mehuun, sekoita kunnes liivatteet ovat lionneet. Kaada liivate-mehu-seos ohuena nauhana mansikkarahkan sekaan koko ajan sekoittaen.
Kaada seos keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään n. 4-5 tunniksi.
Irroita hyytynyt kakku varovasti irtopohjavuoasta veitseä apuna käyttäen ja koristele. Itse käytin koristeena vaaleanpunaisia karkkeja ja koristelugeeliä.


 Oikein hyvää viikonloppua kaikille! Käyttäkää sateiset syyspäivät hyödyksi vaikka leipoen ;)


3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää!!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis kakku! Tämmöinen vaaleanpunainen kakku sopisi hyvin isänpäiväksi ;)

    VastaaPoista
  3. Ja hyvältä maistui! Kun koristelugeelillä kirjoittais tuohon tilalle 'isä', niin kyllä saattais kovimmankin isukin sydän heltyy ;)!

    VastaaPoista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover