tiistai 6. marraskuuta 2012

Tortillapohjat ja tacomauste

Tortillapohjat on sellainen juttu, jota en suostu enää ostamaan kaupasta. Ensinnäkin paketit ovat liian isoja kahdelle syöjälle. Toiseksi ne ovat kalliita verrattuna itse tehtyihin. Ja tottakai itse tehdyissä tortillapohjissa on paljon enemmän makua! Myös Taco-mauste, sellainen jota yleensä myydään vähän päälle euron pusseissa, on helppoa ja halpaa tehdä itse. Itse tehtyä Taco-maustetta voi käyttää myös mihin tahansa tex-mex-ruokaan. Tämä ohje on mitoutettu opiskelijoille, mutta ohje on helppo myös kaksinkertaistaa!

Jos taikinaa jäi yli, niin sitä voi myös pakastaa: Laita taikina palasina pakastepusseihin tai rasioihin ja voit myöhemmin sulattaa, kaulita ja paistaa siivut kuten normaalisti.






Tortillapohjat  
5 kappaletta 

2 3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 1/2 rkl voita
1 dl kiehuvaa vettä

Kiehauta vesi kuumaksi esimerkiksi vedenkeittimellä tai mikrossa. Sekoita jauhot ja suola keskenään kulhossa. Lisää voi pieninä paloina ja nypi kunnolla jauhojen joukkoon. Kaada seokseen kiehuva vesi vähitellen, samalla puuhaarukalla sekoittaen. Kun taikina ei ole enää kuumaa, työstä sitä käsillä ja vaivaa jauhotetulla alustalla noin 2-3 minuuttia.

Pyöritä taikina yhdeksi palloksi ja laita kelmun sisällä lepäämään jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Sen aikana voit valmistella vaikka täytteitä.

Kun taikina on levännyt, jaa se viiteen osaan. Kaulitse pallot jauhotetulla alustalla pyöreiksi, suunnilleen paistinpannun pohjan kokoisiksi lätyiksi. Tortilloista saa tulla melkein paperimaisen ohuita.

Paista lätyt molemmilta puolilta rasvaamattomalla paistinpannulla. Pannu saa olla kuuma, jotta siihen muodostuu ilmakuplia, muttei liian kuuma, että taikina ei pala. Yhden lätyn paistamiseen menee noin minuutti. Lätty on valmis, kun siihen ilmestyy tummia pilkkuja. Varo polttamasta.

Täytä tortillat ja nauti! Meillä tortilloissa käytetään täytteenä alhaalla olevalla taco-mausteella maustettua jauhelihaa, kermaviiliä, juustoraastetta, tomaattia, kurkkua ja salaattia, mutta usein myös kanaa tai fetajuustoa. 

Itse tehty tacomauste

1 rkl Chilijauhetta
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl sipulijauhetta
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta

Sekoita kaikki aineet yhteen. Käytä noin kaksi runsasta ruokalusikallista n. 400 g lihaa kohden (itse käytän kaksi, koska en pidä hirveän tulisesta ruoasta.). Tämän ohjeen kanssa ei tarvitse sekoilla vesimäärien kanssa, maustat seoksella vaan yksinkertaisesti kypsän lihan.

Ohjeen mukaista maustetta voi tehdä moninkertaisen määrän ja säilyttää sitä ilmatiiviissä purkissa.




1 kommentti:

  1. Meillä syödään aika paljon tortilloja, ja ehkä voisinki joskus kokeilla ainaki noita lettuja :)

    pienileipuritytto.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover