torstai 21. maaliskuuta 2013

Appelsiinisuklaa-juustokakku

Pääsiäinen alkaa kolkutella jo ovella ja siksi onkin taas yksi syy herkutella! Appelsiinisuklaa-juustokakku sopii hyvin pääsiäiseen, mutta myös muihinkin juhliin. Tämä kakku tuli ainakin meidän juhlapöytiimme jäädäkseen.

Appelsiinisuklaa-juustokakku



 

Pohja:
1 kananmuna
1dl sokeria
½dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
½dl (tummaa) kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
1mm suolaa
150g maitorahkaa

Täyte:
150g Fazerina-suklaata
200g Appelsiini-tuorejuustoa
2dl Vispikermaa
4 Liivatetta
½ dl Vettä

Aloita valmistamalla pohja. Vaahdota Kananmuna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe. Siivilöi seos kananmuna-sokerivaahdon sekaan. Sekoita vaahto kevyesti nostelemalla ja lisää loput aineet joukkoon. Sekoita huolella, mutta varovaisesti, ettei vaahdon rakenne rikkoutuisi. Kaada taikina irtopohjavuokaan (n.18cm) Paista kakkua 200 asteessa n. 15 minuutin ajan. Anna jäähtyä.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Sulata 100g suklaata vesihauteessa ja paloittele loput 50g sattumiksi. Sekoita suklaat kerman ja tuorejuuston sekaan. Kiehauta vesi kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivatevesi ohuena nauhana täytteen sekaan ja sekoita samalla täytettä voimakkaasti. Kaada täyte (jäähtyneen) kakkupohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään neljäksi tunniksi.
Koristele hyytynyt kakku itsellesi mieluisalla tavalla. Itse käytin suklaata ja appelsiiniä myös koristeina.

2 kommenttia:

  1. Nam mitä herkkuja blogisi sisältää. Leivotko oikeasti joka päivä? :) ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä blogia kirjoittelee myös kaksi muuta tyttöä, mutta kiitos kehuista :-) joka päivä ei mitenkään kerkeä leipoa, mutta aina kun leipoo, niin se on kyllä yhtä ihanaa!

      Poista

Kommenttien saaminen on aina mukavaa!

Pin It button on image hover