lauantai 30. maaliskuuta 2013
Itse tehdyt Oreo-keksit
Oreo-keksit ovat kuin dominoita, mutta eivät kuitenkaan. Makueroa on jotenkin vaikea selittää, mutta sen voin kyllä sanoa, että nämä keksit ovat huippuhyviä! Kelpasivat nimittäin myös erittäin nirsolle pikkusiskolleni, joka auttoi leipomisessa.
Täytteeseen käytimme pinkkiä ja vihreää elintarvikeväriä, mutta jos haluat mansikkaisia dominoita, voit käyttää tomusokerin sijasta Dansukkerin mansikkatomusokeria tai minttuisiin Oreo-kekseihin esimerkiksi piparminttuesanssia. Mokkaiset Oreo-keksit syntyvät pikakahvijauheella, ja makujahan voi varioida loputtomasti. Myös jäätelö maistuisi varmasti upealta näiden suklaisten keksien välissä!
Myös muotoja voi tehdä erilaisia, sillä nämä keksit eivät uunissa juuri levene tai muutenkaan kohoa. Nämä muuten säilyvät kai pidemmänkin aikaa ilmatiiviissä rasiassa.
Oreo-keksit
n. 20-30 täytekeksiä riippuen koosta
100 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon muna ja vaniljasokeri. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää siivilän läpi vähitellen taikinaseokseen. Vatkaa kunnes seos on tasaista. Jaa taikina kahteen osaan ja laita esimerkiksi pakastepusseihin pakastimeen jähmettymään. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Ota ensimmäinen puolikas taikinasta ja kauli se ohueksi levyksi. Käytä muottia ja leikkaa taikinasta keksejä. Keksit eivät juurikaan leviä uunissa, koska ne jähmettyvät pakastimessa. Paista keksejä 8-10 minuuttia uunin keskitasossa.
Täyte:
100 g voita
1 rkl maitoa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
5-6 dl tomusokeria
Vatkaa kulhossa pehmennyt voi ja muut aineet. Täytä puolet viilenneistä kekseistä esimerkiksi pursottimen ja pussin avulla, josta on leikattu kulma pois. Paina päälle toinen keksi. Anna keksien jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eikä näit on pakko kokeilla <3 !
VastaaPoistaKiitos ! <3
Siitä vaan kokeiluun, ovat kyllä todella herkullisia! ;)
PoistaHei! Täytyykö näitä säilyttää pakkasessa??
VastaaPoistaJa edelliseen kommenttiin vielä, haluaisin tehdä myös fudgea, miten sen säilytys? Jos esim. haluan tehdä fudgea ja näitä keksejä lahjaksi niin voiko paketoida vai täytyisikö säilyttää jääkaapissa??
VastaaPoistat.leena
Hei Leena! Itse tehdyt Oreo-keksit säilyvät hyvin huoneenlämmössä. Suussasulavaa rakkautta -blogista löytyy tällä hetkellä kolme fudgereseptiä, joista hasselpähkinä-valkosuklaafudget ja maitosuklaafudget säilyvät hyvin huoneenlämmössä. Sen sijaan nutellafudge pehmenee melkoisesti, joten se tulee säilyttää jääkaapissa. Eli reseptistä paljolti riippuu, voiko fudgeja säilyttää huoneenlämmössä.
VastaaPoistaBlogiin on tulossa muutaman päivän päästä erinomainen suklaatryffeliresepti, joka käy myös täydellisesti joululahjaksi nätisti pakattuna. Ja ne säilyvät myös hyvin huoneenlämmössä!
pakko kokeilla, suht helppoja tehdä ja plussana viel se et noista tulee oreon värisiä toisin kuin muista resepteistä
VastaaPoista