sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Spinnyt

Olen aina Arnoldsissa käydessäni kuolannut niitä korvapuustin näköisiä Spinnyjä, mutta hulluna donitsifanina päätynyt johonkin suosikkidonitseistani. Kerran sain kuitenkin maistiaisen kyseisestä herkusta, ja Spinnyt ovat siitä lähtien olleet to do -listallani. Tänään pullahammasta alkoi kolottaa ja päätin kokeilla yhdistellä erilaisia netistä löytyviä Cinnamon Roll -reseptejä.

Pullataikina on tehty Sunnuntain Erikoisvehnäjauhopussin kyljessä olevaa ohjetta soveltaen. Laitan nyt kuitenkin tähän sekä sen (sovelletun) pullareseptin että kehittelemäni täytteen ja kuorrutteen. Fariinisokeri korvapuustien sisällä oli muuten mulle ihan uusi juttu, mutta tulee kyllä ehdottomasti käyttöön myös ihan normaalipullia tehdessä!

Spinnyt 
n. 20 kpl

5 dl maitoa
1 muna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
50 g hiivaa tai 2 ps kuivahiivaa (11 g)
13-16 dl vehnäjauhoja
150-200 g voita

Täyte
100 g pehmeää voita
3 dl fariinisokeria
1 tl sokeria
2-3 rkl kanelia

Kuorrute
100 g tuorejuustoa
1-2 dl tomusokeria
tilkka maitoa

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen, jos käytät kuivahiivaa) tai +37-asteiseen maitoon (jos käytät tuorehiivaa) muna, sokeri, kardemumma, suola ja tuorehiiva (ei kuivahiivaa). Jos käytät kuivahiivaa, vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu.

Lisää jauhoja vähitellen ja taikinanteon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa 40 minuuttia.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (n. 30 cm x 60 cm). Levitä päälle puolet täytteen aineksista. Kääri levy tiukaksi rullaksi, jätä saumakohta alle.

Leikkaa rullasta terävällä veitsellä n. 5 cm mittaisia paloja ja nosta ne amerikkalaisiin muffinssivuokiin tai tavallisilla muffinssivuoilla vuorattuun muffinssipeltiin. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Voitele Spinnyt munalla ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

Sekoita yhteen tuorejuusto, tomusokeri ja tilkka maitoa, jotta saat melko löysän kuorrutteen. Kuorrutteen voi levittää Spinnyjen päälle niiden hieman viilettyä.


maanantai 2. syyskuuta 2013

Omena-toffee-muffinssit

Omenat alkaa olla nyt parhaimmillaan, joten niistä tekee mieli vääntää millon mitäkin herkkua. Tänään sain idean yhdistää kirpsakkaa omenaa ja makeaa kermakarkkia. Mielestäni yhdistelmä toimi hyvin. Jos haluaa muffinsseista makeampia, sokeria voi lisätä hieman enemmän, mutta omaan makuuni nämä toimivat hyvin. Ihania pieniä kahvipöydän herkkuja.

Omena-toffee-muffinssit

100g margariiniä
1dl sokeria
2 munaa
2½dl vehnäjauhoja
1½tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1½tl kanelia
1dl maitoa

Täyte
3 pientä omenaa
1rkl fariinisokeria
1tl kanelia
10 Omar-karkkia

Kauramuru
1dl kaurahiutaleita
1/3 dl Oivariini juoksevaa
1/3 dl maustamatonta jogurttia
3 rkl sokeria

Vaahdota sokeri ja rasva kevyeksi vaahdoksi. Lisää kananmunat. Sekoita jauhot + mausteet toisessa kulhossa keskenään. Siivilöi jauho-mauste-seos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Jätä taikina lepäämään.

Kuori ja pilko omenat. Laita ne kulhoon, jonne pilko myös Omarit ja sekoita joukkoon fariinisokeri ja kaneli. Laita kulho mikroon noin minuutiksi.

Valmista kauramuru sekoittamalla kaurahiutaleet, Oivariini, jogurtti ja sokeri keskenään.

Täytä muffinssivuoat niin, että ensin tulee taikinaa, sitten täytettä ja päälimmäiseksi kauramurua. Älä kuitenkaan täytä vuokiaihan täyteen asti, sillä muffinssit kohoaa hieman. Jos et käytä muffinsipeltiä, laita kertakäyttöisiä vuokia kaksi päälekkäin, sillä taikina on aika raskasta.



lauantai 31. elokuuta 2013

Kinkkukolmiot




















Kinkkukolmioita voi valmistaa sekä juhlapöytään että herkulliseksi iltapalaksi. Meillä nämä menevät kaupaksi ihan sellaisenaan jo parin päivän sisällä - jos jotain jää, voi loput heittää pakkaseen ja nauttia kun tekee mieli vähän hienompaa välipalaa. Pienemmäksi leivottuna kinkkukolmiot sopivat täydellisesti myös kahvipöytään suolaiseksi herkuksi.

Kinkkukolmioista nousee uunissa niin ihanan mehevä tuoksu, että melkein tekisi mieli käydä heti kiinni valmiisiin leivoksiin. Tämäkin ohje on Valiolta, ja se löytyy täältä.


Kinkkukolmiot
n. 25 kpl

Taikina
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kermaviiliä

Täyte
75 g savukinkkua
150 g emmental-raastetta
50 g purjoa
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl sinappia
1/2 tl paprikajauhetta
1/4 tl mustapippuria

Voiteluun
munaa

Sekoita pehmeään voihin jauho-leivinjauheseos. Lisää kermaviili. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Anna taikinan kovettua jääkaapissa suorakaiteen muotoiseksi taputeltuna kelmun sisällä.
Valmista täyte. Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi ja hienonna purjo. Yhdistä täytteen ainekset.
Kauli taikina ohueksi levyksi. Leikkaa se taikinapyörällä 8 x 8 cm:n neliöiksi. Jaa täyte neliöille. Voitele taikinan reunat vedellä. Taita taikinapalat kolmioiksi ja ummista reunat haarukalla painellen.

Voitele kolmiot munalla ja pistele haarukalla. Ripottele pinnalle halutessasi seesaminsiemeniä. Paista 225 asteessa n. 12 min.

maanantai 26. elokuuta 2013

Ilonan kesäkurpitsa-suklaakakku

Olen taivaassa. Mutustelen juuri maailman parasta kuivakakkua. Tuntuu melkein loukkaukselta kutsua tätä kuivakakuksi, niin mehevää ja pehmeää se on. Pakko hakea vielä yksi pala.

Sain tämän reseptin anopiltani, joka on tehnyt näitä kakkuja monet kerrat jo kymmenen vuoden ajan. Resepti on todella helppo; kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ensin sekaisin, ja sitten taikina kuohkeutetaan vatkaamalla tehokkaammin. Resepti sopii vaikeusasteltaan siis myös perheen pienimmille leipureille.

Uunista leijui ympäri asuntoa ihana tuoksu. Kysyin mieheltäni että mikähän tuttu maku tästä kakun mausta tulee mieleen, ja hän sanoi että muistot. <3

Ps. kuivakakuista on jotenkin tosi vaikeaa saada hyviä kuvia. Tai sitte mun kädet vaan tärisivät kun teki jo mieli maistaa!

Ilonan kesäkurpitsa-suklaakakku

6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1,5 dl kaakaojuomajauhetta
2 dl öljyä/voisulaa
5 dl raastettua keräkurpitsaa kuorineen
2 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl vanilliinisokeria
2 munaa

Tarvittaessa voitele ja jauhota vuoka vehnä- tai korppujauhoilla. Sekoita kaikkia aineita ensin 30 sekuntia hitaasti, sitten 3 minuuttia nopeasti yleiskoneella tai sähkövatkaimella. Paista 175 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia tai kunnes kakku on varmasti sisältä kypsä. Maku paranee vanhetessaan.




perjantai 23. elokuuta 2013

Omenajuustokakku





















Nyt eletään parasta omena-aikaa! Tänään teki mieli herkutella supisuomalaisilla ompuilla, ja kauniin kesäpäivän kunniaksi päätinkin kokeilla tätä mielenkiintoiselta kuulostavaa Valion reseptiä. Herkullinen omenajuustokakku katosi muutamassa minuutissa parempiin suihin. Tästä tuli heti kertaheitolla yksi luottoresepteistäni. :)

Omenajuustokakku
8-10 annosta

100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa

Täyte
2 prk sitruunatuorejuustoa
1 rkl maissitärkkelystä
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria

Tarjoiluun
1-2 (200 g) hapahkoa omenaa
1 tl kanelia

Koristeluun
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten sekä jauho-kardemummaseos. Sekoita tasaiseksi.

Laita irtopohjavuoan (Ø 22 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat ja jauhota ne vehnäjauhoilla. Painele taikina pohjalle sekä reunoille n. 5 cm:n korkeuteen.

Sekoita täytteen ainekset huolella keskenään. Kaada vuokaan.

Kuori omenat tarvittaessa, poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Lado ne täytteen päälle. Ripottele pinnalle kanelia.

Paista uunin alaosassa 175 asteessa n. 1 t 20 min tai kunnes kypsä. Peitä kypsennyksen loppuvaiheessa leivinpaperilla (tai foliolla), ettei pinta tummu liikaa. 

Irrota kakku vuoasta täysin jäähtyneenä, mieluiten seuraavana päivänä. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa. 

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Terveellinen kasviskastike pastalle



Teen tätä kasviskastiketta aina kun haluan syödä jotain herkullista, terveellistä ja halpaa. Ohjeen puolittamalla saa juuri sopivan annoksen kahdelle nälkäiselle syöjälle. Alkuperäinen resepti on Valion, mutta tähän versioon olen tehnyt pieniä muutoksia ja huomioita itseni kaltaisten hätäisten kokkien avuksi.

Meillä on muuten ollut aina sellainen ongelma basilikan kanssa, että emme millään ehdi käyttää koko puskaa ennen sen kuihtumista. Tällä kertaa täytin jääpalamuotin reiät basilikasilpulla lähes täyteen ja lisäsin vettä niin, että basilika peittyi. Sen jälkeen laitoin palat pakkaseen, josta niitä voi sitten tarvittaessa heittää ruoan sekaan. Kokeilin myös pakastaa kokonaisia basilikan lehtiä, ja sekin onnistui hyvin, kun vain muisti pakata lehdet tarpeeksi ilmavasti.

Kasviskastike pastalle
viidelle

1 (250 g) kesäkurpitsa
1 (100 g) porkkana
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 kasvisliemikuutio
1 laakerinlehti
ripaus mustapippuria
1/2 dl hienonnettua basilikaa
2 dl ruokakermaa

Kuori porkkana ja pese kesäkurpitsa. Raasta porkkana ja kesäkurpitsa raastimen karkealla terällä. Hienonna sipulit.

Lisää kattilaan tai paistinpannulle kasvikset, tomaattimurska, kasvisliemikuutio ja laakerinlehti. Keitä n. 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Tarvittaessa lisää joukkoon vettä.

Mausta mustapippurilla. Lisää lopuksi basilika ja kerma. Kuumenna lämpimäksi. Tarjoa keitetyn pastan kanssa.





lauantai 17. elokuuta 2013

Juustokeksit


Tällä erinomaisella reseptillä olen jo lukuisat kerrat tyydyttänyt pienen suolaisennälän. Cheddar-juusto tuo näihin kekseihin oman arominsa, mutta jos lähikaupoista ei tätä herkkua löydy, voi sen tilalta käyttää myös ihan tavallista juustoa - toimii ainakin tavallisella Oltermannilla! Sulatejuustocheddaria ei näissä kekseissä voi kuitenkaan käyttää.

Juustokeksit sopivat täydellisesti illanvieton pikkusuolaiseksi. Isommalle porukalle (tai isompaan nälkään) kannattaa varata kuitenkin isompi annos - nämä ovat nimittäin taatusti koko illan hittiherkku! Jos kaipaat uusia makuja, sekaan voi aina lisätä erilaisia mausteita ennen vehnäjauhojen lisäystä.

Juustokeksit 
n. 50-80 kpl

50 g voita
200 g cheddar-juustoa
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä
mausteita

Raasta juusto ja vatkaa yhteen voin kanssa. Lisää hiljalleen vehnäjauhot voimakkaasti vatkaten. Vatkaa lopuksi joukkoon vesi. Painele taikinasta yhtenäinen pallo, litistä se ja laita kelmutettuna jääkaappiin puoleksi tunniksi tai pakkaseen vartiksi.

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Kauli levännyt taikina jauhotetulla alustalla melko ohueksi ja leikkaa siitä keksejä haluamillasi muoteilla. Painele kekseihin reikiä esimerkiksi puutikulla tai haarukalla. Paista n. 10-12 minuuttia riippuen keksien koosta ja uunin tehosta. Tarkkaile etenkin paiston loppuvaiheessa.


Pin It button on image hover